Siirry sisältöön

Uraseurantakysely vuonna 2018 valmistuneille käynnissä

Opiskelijoita ja opettajia kävelemässä portaikkoa ylös, kuvituskuva.
Minkälainen on Diakista valmistuneiden työtilanne viisi vuotta valmistumisen jälkeen? Kantaako opinnoista saatu osaaminen työelämässä? Valtakunnallinen ammattikorkeakoulujen uraseurantakysely kokoaa tietoa koulutuksen kehittämiseksi ja vaikuttaa myös ammattikorkeakoulujen rahoitukseen. Tänä vuonna 12.10. aukeavan kyselyn saavat vuonna 2018 valmistuneet.

Valtakunnallinen uraseurantakysely on käynnissä 12.10.–12.11.2023. Kyselyssä tavoitellaan vuonna 2018 ammattikorkeakouluista valmistuneita alumneja.

Ammattikorkeakoulujen valtakunnallisella uraseurantakyselyllä kootaan tietoa valmistuneiden työllistymisestä, työuran kokonaisuudesta sekä tyytyväisyydestä työuraan ja tutkintoon.

Kyselyn tulokset auttavat Diakia kehittämään koulutusta niin, että se vastaa mahdollisimman hyvin työelämän osaamistarpeisiin. Vastausten perusteella nähdään, miten Diakista saatu koulutus on kantanut työuralla ja mihin kannattaa vielä panostaa.

Valtakunnallinen uraseurantakysely lähetetään vuosittain viisi vuotta sitten valmistuneille. Tänä vuonna vuorossa ovat vuonna 2018 valmistuneet.

Alumni vuodelta 2018 – saat uraseurantakyselyn sähköpostiisi ja tekstiviestillä!

Valmistuitko Diakista vuonna 2018? Saat uraseurantakyselyn sähköpostiisi ja tekstiviestillä. CSC – Tieteen tietotekniikan keskus Oy lähettää uraseurantakyselyn sähköpostilla ja tekstiviestillä. Sähköposti saattaa mennä roskapostilaatikkosi, joten muista tarkistaa myös sieltä.

Miten vastata?

  • Kysely lähetetään suoraan sähköpostilla ja tekstiviestillä kaikille vuonna 2018 valmistuneille, amk- tai yamk-tutkinnon suorittaneille
  • Kyselyn vastausaika on 12.10–12.11.2023.
  • Taustatietosi (perustiedot tutkinnosta) poimitaan opetus- ja kulttuuriministeriön ylläpitämästä korkeakoulujen valtakunnallisesta tietovarannosta Virrasta.
  • Vastaukset käsitellään luottamuksellisesti eikä yksittäistä vastaajaa voi tunnistaa.

Miksi vastata?

Vastaamalla olet mukana tuottamassa tietoa, jota käytetään koulutuksen laadun kehittämiseen. Vastaamalla:

  • autat hakijoita ja nykyisiä opiskelijoita heidän urapohdinnoissaan
  • pääset vaikuttamaan tulevaisuuden ammattikorkeakoulutukseen
  • uraseurantakysely on tärkeässä roolissa koulutuksen kehittämisessä ja opiskelijoiden uraohjauksessa
  • tuet ammattikorkeakoulujen rahoitusta.

Tuloksia aikaisempien vuosien kyselyistä voit nähdä Opetushallinnon tilastopalvelu Vipusesta sekä korkeakouluista valmistuneiden työtehtäviä ja urapolkuja esittelevässä kaikille avoimessa töissä.fi-verkkopalvelussa. Kyselyn toteuttaa ammattikorkeakoulut yhdessä CSC – Tieteen tietotekniikan keskus Oy:n kanssa. Lue lisää kyselystä.

Jos 12.10.2023 käynnistyvä kysely ei tavoita sinua, ota yhteyttä: viestinta@diak.fi

Arvostamme vastaustasi suuresti!