Siirry sisältöön

”Tutkinnon avulla saavutan haaveeni”

Raquel Alvo Santos21, sairaanhoitaja (AMK) -koulutuksen opiskelija

Opiskelen sairaanhoitajaksi Diakin Helsingin-kampuksella. Aloitin opintoni syksyllä 2020, eli olen vielä opintojeni alkutaipaleella. Opetus on koronapandemian vuoksi järjestetty pääosin etänä, mikä tuntui aluksi hieman haasteelliselta. Nyt siihen on kuitenkin ehtinyt jo tottua. Mielestäni opinnot ovat olleet tähän mennessä hyvin mielenkiintoisia!

Valmistuin lukiosta vuoden 2018 keväällä. Aloitin niihin aikoihin myös ensimmäisessä työpaikassani pikaruokaravintolassa, jossa työskentelen edelleen opintojeni ohella vuoropäällikkönä. Nykyinen työni ei kuitenkaan mielestäni edusta sitä mitä näen itseni tekevän tulevaisuudessa. Opinnoissani minua motivoikin erityisesti se, että Diakista saamani koulutuksen jälkeen saavutan haaveeni ammatista sairaanhoitajana. 


”Diak on moderni oppilaitos”

Voisi sanoa, että päädyin Diakiin hieman sattumalta. Yhteishaun aikana olin epävarma siitä, että mihin kouluun haluaisin hakea. Myös alan valitseminen tuntui vielä tuolloin haastavalta. Tutkin erilaisia vaihtoehtoja ja löysin sitten Diakin. Sairaanhoitajaopinnot herättivät kiinnostukseni, joten päätin hakea opiskelupaikkaa Helsingin-kampukselta. 

Koulunkäynti on ollut minulle aina hieman hankalaa sen vuoksi, että suomi ei ole äidinkieleni. On toisinaan turhauttavaa, että joudun näkemään opinnoissani jonkin verran enemmän vaivaa kuin muut. Hakiessani opiskelupaikka olinkin aluksi hieman epävarma siitä, että olisiko opiskelupaikan saaminen mahdollista.  

Olinkin todella iloinen saatuani tiedon siitä, että minut oli hyväksytty opiskelijavalinnassa Diakiin! 

Opinnot ovat sujuneet hyvin. On toki harmillista, että jouduimme aloittamaan opinnot keskellä koronapandemiaa ja muutenkin poikkeuksellisia olosuhteita. Olisi hienoa päästä tutustumaan paremmin kurssitovereihin, mutta uskon kuitenkin vahvasti siihen, että pääsemme pian palaamaan lähiopetukseen. Pidän Diakin tunnelmasta. 


”Avoin mieli ja halu auttaa muita”

Opinnoissani minua motivoi se, että voin saavuttaa tutkinnon avulla haaveeni työskentelystä sairaanhoitajana. Olen pitkään kuitenkin miettinyt sitä, että mihin haluaisin tulevaisuudessa erikoistua. Vaihtoehtoja on jonkin verran, mutta mitään lopullista päätöstä sen suhteen en ole tehnyt – eikä onneksi vielä tarvitsekaan.  

Mielestäni sairaanhoitajan opinnot sopivat erinomaisesti sellaisille ihmisille, jotka nauttivat aidosti siitä, että saavat auttaa avun tarpeessa olevia. Täytyy olla avoin mieli ja valmis kokeilemaan uusia asioita. Lisäksi opinnot sopivat mielestäni sellaisille käytännönläheisille ihmisille, jotka tykkäävät päästä välillä tekemään jotain myös käsillään. Opimme paljon esimerkiksi erilaisissa taitopajoissa ja -harjoitteluissa.