”Tärkeintä minulle oli opiskella ammatti, jossa pääsen auttamaan ihmisiä eri elämäntilanteissa”

Dimitri Theslund, 31, sosionomi (AMK), diakoniatyö -koulutuksen opiskelija

Olen syntynyt Ruotsissa ja nuoruuteni vietin Tukholmassa, jossa kävin peruskoulun. Vuonna 2011 muutin Suomeen töiden perässä, ja siitä saakka olen asunut Lahdessa.  

Monen pätkätyön jälkeen halusin opiskella oikean ammatin ja työskennellä alalla, jossa työlläni on merkitystä. Vuonna 2017 sain oppisopimuspaikan Suomen Romanifoorumilta, jossa suoritin romanikulttuurin ohjaajan ammattitutkinnon. Sitä kautta sain itselleni jatko-opintokelpoisuuden. Syksyllä 2018 oppisopimuskoulutuksen loputtua pääsin töihin paikkakuntani lähellä olevaan lastensuojeluyksikköön.  


Olen ylpeä, että saan opiskella oppilaitoksessa, jonka arvoihin kuuluu todellinen yhdenvertaisuus 

Aloitin Diakin Helsingin-kampuksella sosionomi-diakonin opinnot tammikuussa 2019. Olin kiinnostunut ensisijaisesti sosiaalialasta, mutta kun löysin mahdollisuuden opiskella Diakissa samalla kirkon alan pätevyyden, oli minun pakko hakea juuri tähän koulutukseen. Juuri silloin Suomen Romanifoorumi oli myös osatoteuttajana kahdessa suuressa Diakin hallinnoimassa hankkeessa, jotka pyrkivät edistämään romanien yhteiskunnallista osallisuutta työllistymisen ja kouluttautumisen näkökulmasta. 

Oman hengellisen taustani vuoksi halusin myös hakeutua paikkaan, joka jakaa samankaltaisia arvoja kanssani.  Tärkeintä minulle oli opiskella ammatti, jossa pääsen kohtaamaan ja auttamaan monipuolisesti ihmisiä eri elämäntilanteissa työni kautta. Olen erittäin ylpeä siitä, että saan opiskella näin hienossa oppilaitoksessa, jonka arvoihin kuuluu todellinen yhdenvertaisuus.  


Diakissa on avoin ilmapiiri ja ihmisiin on helppo tutustua 

Opiskelu Diakissa on ollut mahtavaa. Aluksi hieman pelkäsin, miten tulen pärjäämään ammattikorkeakoulussa koulutustaustani vuoksi. Ensimmäisen lukukauden jälkeen huomasin kuitenkin, että ”hei, mähän pystyn tähän!” 

Olen tehnyt opintojeni ohella töitä, joten aikatauluni on ollut tiukka, mutta siitä huolimatta olen nauttinut opiskelusta. Erityisesti kirkon alan opinnot ja harjoittelut ovat olleet mieluisia ja kiinnostavia. Suoritan parhaillaan diakoniatyön harjoittelua, ja olen oppinut äärimmäisen paljon diakoniatyöstä ja sen monipuolisuudesta.  

Diakissa on erittäin avoin ilmapiiri ja ihmisiin on helppo tutustua. Opiskelujeni aikana olen saanut tutustua monipuolisesti eri ihmisiin ja muodostaa tärkeitä kaverisuhteita. Yksi tärkeä voimavara on ollut muut romanitaustaiset opiskelijat.  


Olen itse esimerkki siitä, miten koulutus ja työ voivat muuttaa elämän 

Kevätlukukauden 2021 jälkeeolekäynyt kaikki tarvittavat kurssit, ja opinnäytetyöni valmistuminen on ajoitettu saman vuoden syksylle. Tulevaisuudessa minua kiinnostaisi työ koulutus- ja työneuvonnan parissa. Olen itse esimerkki siitä, miten koulutus ja työ voivat muuttaa kokonaisvaltaisesti elämän, ja haluaisin olla edistämässä yhteiskunnallista osallisuutta työni kautta. 

Hyvin todennäköisesti jatkan töitäni lastensuojelussa, ja olen myös miettinyt seuraavaa akateemista askeltani. Vielä en ihan tiedä, suoritanko YAMK-tutkinnon vai hakeudunko yliopistoon suorittamaan sosiaalityön opintoja. Olen kahden tytön isä, ja erityisesti he motivoivat minua kehittymään kokonaisvaltaisesti ihmisenä.  

Teksti: Minna Lehto
Kuva: Henni Kuusisto