Siirry sisältöön

Työharjoittelussa Tansanian Ilembulassa keväällä 2020

Lähdin helmikuussa 2020 Tansaniaan Afrikkaan suorittamaan sairaanhoidon työharjoitteluja. Tarkoitus oli viipyä vaihdossa kolme kuukautta ja tehdä siellä lasten kliinisen hoitotyön ja erityistuen tarpeessa olevien sairaanhoidon harjoittelut. Olimme kurssikaverini kanssa päättäneet jo ensimmäisenä lukuvuonna, että tahdomme lähteä vaihtoon Euroopan ulkopuolelle. Vaihtokohteeksi valikoitui lopulta Tansania, sillä Afrikka kiinnosti meitä kohteena ja ammatillisista syistä halusimme nähdä millaista hoitotyö on siellä.

Ennen vaihtoon lähtöä jouduimme hoitamaan monia käytännön asioita. Päällimmäisenä näistä rokote ja malarialääkitysten hoitaminen, lentojen varaaminen ja kuljetusten järjestely ja pakattavien tavaroiden lista. Lisäksi Tansaniaan vaaditaan viisumi ja jouduimme etukäteen selvittelemään viisumin hankkimiseen liittyviä asioita. Lopulta viisumiasiat sujuivat hyvin ja saimme ne ostettua Dar es Salaamin lentokentältä, kun saavuimme maahan. Valmistelu vaiheessa olimme sähköpostitse yhteydessä vaihtokohteen opiskelija koordinaattoreihin, joilta saimme harjoittelu ohjelman, tietoa majoituksesta ja käytännön vinkkejä pakkaamiseen ja viisumin hankintaa liittyen. Lisäksi olimme yhteydessä Diakin opiskelijoiden kanssa, jotka olivat edeltävänä vuonna olleet vaihdossa samassa kohteessa ja saimme heiltä paljon neuvoja ja vinkkejä matkaa varten.

Diakin yhteistyökumppanina Tansaniassa toimi sairaalan yhteydessä toimiva koulu Ilembula institute of health and allied sciences ja Ilembulan sairaala. Ilembula on Tansania eteläisillä ylängöillä sijaitseva kylä tai kaupunki. Ilembulaan päästäksemme lensimme ensin Helsingistä välilaskun kautta Dar es Salamiin, jossa yövyimme yhden yön ja jatkoimme sen jälkeen maansisäisellä lennolla Dar es Salaamista Mbeyan lentokentällä. Mbeyan kentällä meitä oli sovitusti vastassa yhteyshenkilömme Japhet, jonka kanssa matka jatkui autolla Mbeyasta kohti Ilembulaa. Autolla jouduimme matkaamaan useamman tunnin ajan ennen kuin lopulta saavuimme Ilembulan sairaala alueelle. Majoituimme ensin väliaikaisessa asunnossa, josta pääsimme muutaman päivän päästä muuttamaan Ullan taloon. Ullan talo oli aiemmin toiminut ruotsalaisen kätilön Ullan, johon iloksemme saimme tutustua, majapaikkana ja myöhemmin lähetys- ja vapaaehtoistyöntekijöiden, sekä opiskelijoiden majapaikkana.

Aloitimme aina päivän kliinisellä tapaamisella, jossa sairaalan hoitajat ja lääkärit kokoontuivat yhteen ja kävivät läpi potilastilanteen osastoilla, sairaalaan edellisen vuorokauden aikana saapuneet potilaat ja sieltä lähteneet potilaat, tehohoidossa olevien potilaiden hoitosuunnitelman ja sen hetkisen tilan ja sairaalassa aiemman vuorokauden sisällä menehtyneiden potilaiden hoidon ja kuolinsyyn. Tarkoituksena oli viettää aina viikko tietyllä osastolla ja sen jälkeen vaihtaa osastoa, jotta saisimme mahdollisimman kattavan kuvan sairaalan toiminnasta. Osastoilla ei myöskään aina ollut, kuin muutama potilas, joten senkin kannalta oli hyvä vaihdella aktiivisesti osastoja. Kielimuuri hankaloitti hieman potilaiden kanssa kommunikoimista ja huomasimme nopeasti, että opiskelijoina meidän tuli olla itse aktiivisia, jos halusimme päästä työskentelemään. Hoitajat ja lääkärit olivat kuitenkin avuliaita ja yleensä käänsivät meille lääkärin kieroilla läpi käydyt asiat myös englanniksi tai ottivat meidät osaksi hoitotoimenpiteitä, mikäli itse tarjouduimme aktiivisesti auttamaan. Resurssit sairaalassa olivat aivan toisenlaiset, kun suomessa ja hoitovälineistä ja lääkkeistä oli pulaa. Kaikki myös kirjattiin käsin. Ehdimme harjoittelun aikana työskennellä sisätauti osastolla, neuvolassa/lisääntymisterveyden poliklinikalla, käydä palliatiivisen ja saattohoitoyksikön kanssa kylissä kierroksilla, käydä leikkaussalissa seuraamassa ja avustamassa toimenpiteissä, työskennellä lastenosastolla ja äitiys/synnytysosastoilla.

Vapaa-ajalla kävimme kiertelemässä Ilembulan kylää, pyykkäsimme tai kävimme sairaalan yhteydessä olevassa orpokodissa auttamassa hoitajia. Kirkko oli tärkeä osa paikallista kulttuuria, joten sunnuntai aamuisin osallistuimme myös jumalan palveluksiin. Eräänä viikonloppuna teimme päiväreissun Makambakoon, joka oli hieman suurempi kaupunki bussimatkan päässä Ilembulasta. Tarkoituksena oli käydä lähikylissä, vesiputouksilla ja tehdä viikonloppu matka Safarille. Valitettavasti Covid-19 pandemian puhkeamisen vuoksi, jouduimme keskeyttämään vaihdon kuukauden jälkeen ja sen vuoksi emme ehtineet toteuttaa kaikkia vapaa-ajan suunnitelmiamme. Emme myöskään ehtineet työskennellä läheskään kaikilla niillä sairaalan osastoilla, joilla meidän oli tarkoitus työskennellä.

Vaihdon harmillisen korona pandemiasta johtuneen keskeytymisen vuoksi meiltä jäi paljon näkemättä ja kokematta, mutta silti Ilembulassa vietetty kuukausi oli yksi elämäni hienoimmista kokemuksista. Tansanialaiset ihmiset olivat hyvin ystävällisiä ja vieraanvaraisia. Kaikista vastoin käymisistä ja pandemiasta huolimatta antaisin vaihdolle arvosanaksi 10. Tansaniaa suosittelen ehdottomasti vaihtokohteena kaikille sairaanhoidon opiskelijoille. Tärkeintä vaihtoon lähtiessä on avoin mieli ja uskallus mennä omalle epämukavuusalueelle. Suosittelen myös opiskelemaan Swahilia ennen vaihtoon lähtöä, sillä sen osaaminen helpottaisi huomattavasti potilaiden kanssa kommunikointia.