Siirry sisältöön

Diak suosittelee Koronavilkku-sovelluksen käyttöönottoa

Kuvituskuva
Diak suosittelee, että opiskelijat ja henkilöstö ottaisivat Koronavilkku-sovelluksen käyttöön. Sen avulla voidaan katkaista tartuntaketjuja ja parantaa yhteistä turvallisuutta kampuksilla.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos julkaisi maanantaina 31.8. Koronavilkku-sovelluksen, jonka tavoitteena on auttaa katkaisemaan koronaviruksen tartuntaketjuja. Sen avulla saat tiedon, jos olet sovelluksen arvion mukaan altistunut koronavirukselle. Jos sinulla todetaan tartunta, voit ilmoittaa siitä sovelluksella nimettömästi. Sovelluksessa yksityisyytesi on vahvasti suojattu.

Diakissa koronaviruksen leviämistä pyritään estämään monin tavoin.

Esimerkiksi etäopetusta on lisätty ja kampusten turvallisuuteen kiinnitetty erityistä huomiota. Suosittelemme myös maskien käyttöä kaikille kampuksilla liikkuville, sanoo toimitusjohtaja, rehtori Tapio Kujala.

Tämän rinnalla tarvitaan kuitenkin muitakin toimia.

Vaikka Diakissa ei tiettävästi vielä ole ollut tautitapauksia, muiden ammattikorkeakoulujen kampuksilla on jo havaittu yksittäisiä koronatartuntoja. Siksi Diak suosittelee vahvasti, että opiskelijat ja henkilökunta ottaisivat Koronavilkku-sovelluksen laajasti käyttöön, Kujala toteaa.

Myös mm. ammattikorkeakoulujen rehtorineuvosto Arene, OAJ:n Ammatilliset Opettajat OAO ja Suomen opiskelijakuntien liitto – SAMOK suosittelevat Koronavilkun laajaa käyttöönottoa ammattikorkeakouluissa.

Lataa Koronavilkku puhelimeesi App Storesta tai Play-kaupasta. Lisätietoja Koronavilkku-sovelluksen nettisivuilta: koronavilkku.fi. Jos sinulla on kysyttävää korona-asioista Diakissa, ota yhteyttä sähköpostitse: korona@diak.fi.