Työharjoittelu Espanjan Benalmadenassa

Opiskelen sairaanhoitajaksi. Suoritin yhdeksän viikon pituisen vaihtoni Espanjan Benalmadenassa, joka sijaitsee kätevästi Malagan ja Fuengirolan välissä. Työharjoittelussa kiinnostavinta oli nähdä toisen maan sairaanhoitoa.

Sain tutustua sairaalaan monipuolisesti

Suoritin harjoitteluni Xanit international hospitalissa. Sairaalalla on sopimus monen vakuutusyhtiön kanssa, joten iso osa potilaista oli turisteja ja ihmisiä, jotka asuvat Espanjassa osan vuodesta. Potilaina kävi paljon myös paikallisia. Suurella osalla paikallisista on yksityinen vakuutus, joten he voivat käyttää yksityistä sairaalaa.

Pääsin tutustumaan monipuolisesti sairaalaan. Työskentelin ensiavussa ja toimenpidehuoneessa, Xanit Fuengirolassa kahdella eri osastolla ja leikkaussalissa. Harjoittelun aikana ohjaajat vaihtuivat melkein päivittäin. Fuengirola oli ainoa toimipiste, jossa minulla oli sama ohjaaja kolme viikkoa, koska siellä oli töissä vain yksi sairaanhoitaja. Työntekijöiden kielitaito oli hyvin vaihtelevaa kuten myös se, miten minut otettiin vastaan ja miten minua ohjattiin. Sain harjoitella verinäytteiden ja ekg:n ottoa ja haavahoitoja.

Xanitissa hygieniataso ei ole samanlainen kuin Suomessa. Käsidesiä löytyi lääkekärrystä, mutta hanskoja ei välttämättä käytetty edes kanyloidessa. Suurimalla osalla hoitajista oli kynsilakkaa, koruja ja rakennekynsiä. Leikkaussalissa oli myös asioita, jotka tehtiin eri tavalla kuin Suomessa. Tällainen oli esimerkiksi steriilin pöydän teko. Hoitajat laittoivat tavarat pöydälle tarkistamatta ollenkaan, oliko pakkaus ehjä.

Vapaa-ajalla olimme enimmäkseen rannalla ja pihalla uima-altaalla. Tutustuimme lähiympäristöön, ja kävimme pari kertaa Fuengirolassa ja kerran Malagassa. Minulla oli 3-vuotias tyttäreni mukanani, joten suurimman osan vapaa-ajasta teimme asioita joista hän piti. Kävimme esimerkiksi perhospuistossa, tivolissa ja kaapelihississä.

Harjoittelun käytännön järjestelyt

Hain hyvissä ajoissa kansainväliseen vaihtoon opinto-ohjaajan suosittelemana.

Asuntoa hain suomalaisen välitysfirman kautta, ja sain keittokomerollisen kolmion hintaan 600 €/kk. Välitysfirman kautta asunnon vuokraus sujui todella helposti. He olivat vastassa, kun saavuimme ensimmäisenä päivänä, ja antoivat avaimet. Vuokraan sisältyi lisäksi vesi ja sähkö. Asunnossa oli kaikki tarpeellinen, vaikka keittiövälineissä olikin vähän puutteita. Asuimme kuudennessa kerroksessa. Parvekkeelle paistoi koko aamupäivän aurinko, ja sieltä näki rannalle. Alussa meillä oli pieni torakkaongelma, mutta siivosimme asunnon kunnolla, ja laitoimme laakerinlehtiä sinne, missä torakoita oli nähty. Sen jälkeen niitä ei näkynyt.

Minun ja tyttäreni meno-paluu -lennot maksoivat noin 500 €. Espanjaan ei tarvitse viisumia, ja matkavakuutuksen saimme koulun kautta. Pidensin oman henkilökohtaisen matkavakuutuksen matkan ajaksi.

Hankin tobacco-storesta bussikortin, jolla oli edullista matkustaa. Yksittäinen bussilippu maksoi 1,55 €, ja bussikortilla matka maksoi 1,10 €. Kuljin bussilla Xanit hospitaliin, koska matkaa oli noin 3 km.

Vinkkejä muille opiskelijoille

Kannattaa opetella ainakin espanjan alkeet, sillä silloin on huomattavasti helpompaa kommunikoida. Asunto kannattaa hankkia läheltä sairaalaa tai alueelta, josta on helppo kulkea sairaalalle julkisilla. Vaihtoon kannattaa lähteä avoimin mielin ja sillä asenteella, että siellä saa kokemusta toisen maan sairaanhoidosta. Kannattaa myös tutustua sairaalan eri osastoihin, niin saa nähdä ja kokea paljon erilaista.

Harjoittelu Xanitissa oli mielenkiintoista, ja oli kiinnostavaa nähdä toisen maan sairaanhoitoa. Olisin kaivannut enemmän ohjausta, jotta olisin saanut vahvistettua osaamistani.

Palaa takaisin Vaihtokokemuksia -sivulle