“Opetan ihmisiä loksauttamaan aivonsa uuteen asentoon”

Tiina Saarijärvi-Kivelä, 40, viittomakielen lehtori

Aivan ensimmäiseksi opetan uudet opiskelijat katsomaan silmiin. Katsekontaktin luominen on aluksi monelle haastavaa, koska puhutuissa kielissä pitkään katsominen tulkitaan usein epäkohteliaaksi.

Viittomakielessä on päinvastoin: ilman katsekontaktia ei voi kommunikoida. 

Viittomakieli on kolmiulotteinen ja visuaalinen kieli, jossa kaikki viestiminen tapahtuu näköaistin kautta. On opittava lukemaan käsien ja kehon asentoja sekä liikkeitä ja seuraamaan keskustelukumppanin käsien lisäksi hänen kasvojaan ja silmiään. Sekin on aluksi vaikeaa. 

Kun katsekontakti on opittu, alamme opiskella viittomakielen alkeita. Olen konstruktiivinen pedagogi: opetan ensin uuden asian, ja kun siitä tulee tuttu, linkitän siihen uutta. Kieltä opetellessa jo opittuun asiaan palaaminen on tärkeää, koska sillä tavalla kielitaito vahvistuu. 

”Virheitä saa ja pitääkin tehdä” 

Opetustapani on rauhallinen. Toivon, että opiskelijat luottavat minuun. Opiskelemme jaetussa ryhmässä ja luottamusta tarvitaan, jotta kaikki uskaltavat käyttää kehoaan, käsiään ja ilmeitään. 

Opiskelin Jyväskylän yliopistossa kasvatustieteitä. Opiskeluaikana kiinnostuin ihmisoikeuksista ja ihmisten oikeudesta omankieliseen opiskeluympäristöön.

Haluan tehdä viittomakielen näkyväksi yhteiskunnassa ja muistuttaa, että se on tunnustettu, olemassa oleva kieli, jota käyttää äidinkielenään 5 000–8 000 suomalaista. 

Valmistuttuani pääsin töihin Diakiin. Olen natiivi viittoja, joka puhuu viittomakieltä äidinkielenään. Natiiveiksi lasketaan myös kuurojen vanhempien lapset. Ei-natiivit viittojat opiskelevat viittomisen vieraana kielenä.

Eron huomaa samalla tavalla kuin puhutuissa kielissäkin: ei-natiivi viittoja käyttää eri tavalla kehon kieltä, ilmeitä ja käsiään. 

Viittomakielessä hämmennystä aiheuttaa se, että asiat kerrotaan päällekkäin ja tieto tiivistetään, kun taas puhutussa kielessä sanat asetellaan toistensa perään lineaarisesti. Aivot täytyy siis loksauttaa uuteen asentoon, ja sen opettaminen on yksi tärkeimmistä tehtävistäni. 

Kun opiskelija pystyy ensimmäisen kerran viittomaan niin, että vastapuoli ymmärtää, tunne on mahtava. Virheitä saa ja pitääkin tehdä – kerron opiskelijoille, että mokaaminen on lahja, joka kannattaa ottaa huumorilla. 

”Uskon, että olen Diakissa vielä viidenkin vuoden päästä” 

Harrastan vapaa-ajalla juoksemista, ja tavoitteeni on juosta puolimaraton kerran vuodessa. Juoksemisesta saan hyvää vastapainoa kiireisille työpäiville. Kun juoksen, aivot lepäävät ja joskus saattaa syntyä uusia ideoitakin. 

Uskon, että olen Diakissa vielä viidenkin vuoden päästä. Vaikka opetusteknologia olisi siinä vaiheessa kehittynyt, viittomakielen opetusta ei voi viedä verkkoon samalla tavalla kuin monia muita aineita, sillä viittojat eivät voi luopua katsekontaktista.” 

Haastattelu: Hanna Jensen 

Viittomakielen tulkki oli mukana haastattelutilanteessa.