Hyppää sisältöön

498 hakutulosta

Dialogin artikkeli

Aika

Puheenvuorot 11.1.2022 Aika Mikko Malkavaara Ajan käsitettä on määritelty niin Raamatun kuin antiikin filosofien toimesta. Minkälaiset maailmankaikkeuden selitykset aikakäsityksen muodostamiseen ovat vaikuttaneet? Kaikella on aikansa, tiesi jo Raamatun Saarnaajan kirjan...

Dialogin artikkeli

Ota kielitietoisuus ja selkokieli työkaluiksi monikulttuurisen työyhteisön rakentamiseen

Blogi 13.1.2022 Ota kielitietoisuus ja selkokieli työkaluiksi monikulttuurisen työyhteisön rakentamiseen Szilvia Simon-Nagy, Marja Tomberg Yksi tärkeimmistä tulevaisuuden kehittämisen alueista koulutuksessa on työharjoittelussa tapahtuva kielen oppiminen ja oppimisessa tukeminen. Miten suomenkielinen...

Dialogin artikkeli

Ajan henki

Puheenvuorot 18.1.2022 Ajan henki Mikko Malkavaara Kaikki me heijastamme omaa aikaamme. Toisia meistä kutsutaan ehkä vanhanaikaisemmiksi ja toisia eteenpäin kurkottavan uudenaikaisiksi, mutta siitä huolimatta olemme oman aikamme lapsia. Erityisen selkeästi...

Dialogin artikkeli

Historia

Puheenvuorot 25.1.2022 Historia Mikko Malkavaara Historia viittaa sekä kaikkeen siihen, mitä on ollut ennen että myös kertomukseen menneestä ajasta. Historiantutkimuksessa olennaista on seurata menneisyydestä jääneitä jälkiä sekä myös uudelleenarvioida niitä...

Dialogin artikkeli

Puheen rakenteesta

Puheenvuorot 24.1.2022 Puheen rakenteesta Juhani Toivanen Ihmisten välinen vuorovaikutus tapahtuu harvoin kokonaan ilman puhetta. Puhe on ihmisenä olon luontaisimpia piirteitä. Miten puhe rakentuu ja miten sitä voidaan tutkia? Puhe vertautuu...

Dialogin artikkeli

Diakonisen hoitotyön asiantuntijuus kasvaa kansainvälisessä harjoittelussa

Blogi 27.1.2022 Diakonisen hoitotyön asiantuntijuus kasvaa kansainvälisessä harjoittelussa Kukka Korenius, Virve Valkeavuori Kansainvälinen harjoittelu on opiskelijalle mahdollisuus saada kokemusta eri kulttuuriympäristössä työskentelystä. Harjoittelu eri maassa ja kulttuurissa voi poiketa monella...

Dialogin artikkeli

Tietokäyttäytymisen merkitys tiedolla johtamisessa

Blogi 28.1.2022 Tietokäyttäytymisen merkitys tiedolla johtamisessa Pirjo Hilden Tiedolla johtamisesta puhutaan yhä useammin, mutta mitä sillä tarkoitetaan ja kenelle kuuluu? Tiedolla johtamisesta on alettu viime aikoina yhä enenevissä määrin puhua...

Dialogin artikkeli

Kieli ja kommunikaatio: yhteisymmärryksestä manipulointiin

Puheenvuorot 31.1.2022 Kieli ja kommunikaatio: yhteisymmärryksestä manipulointiin Juhani Toivanen Ihmisten välisessä keskustelussa yhteisymmärrys keskustelun tavoitteista toteutuu useimmiten. Joskus voi eteen tulla tilanteita, jolloin keskustelu kuitenkin. Keskustelu etenee osallistujien välillä yleensä...

Dialogin artikkeli

Historiankirjoitus

Puheenvuorot 1.2.2022 Historiankirjoitus Mikko Malkavaara Historiantutkimuksen juuret ulottuvat aina antiikin Kreikan aikaan asti. Tutkimuksen tavoitteissa ovat vuosisatojen saatossa näkyneet niin objektiivisuuden ihanteet kuin aikaan ja kieleen sidotun tulkinnan merkitys. Antiikin...

Dialogin artikkeli

Tiimiläisestä esihenkilöksi – työnohjaus johtajuuden tukena

Blogi 2.2.2022 Tiimiläisestä esihenkilöksi – työnohjaus johtajuuden tukena Elessar Haltiamieli, Tarja Lindfors, Jonna Martin, Sari Makinen, Heli Sengezer, Kirsi Sulaoja, Arja Koski Esihenkilöksi siirtyminen asiantuntijatehtävästä vaikuttaa myös tiimiin. Miten työnohjauksella...