Tulevaisuus näyttäytyy monille epävarmana. Taloudellinen epävarmuus, ekologinen kestävyyskriisi, pandemiat ja sodat lisäävät ihmisten mielenterveysongelmia sekä yhteiskunnallisia jännitteitä. Julkinen sote-järjestelmä ei enää pysty vastaamaan haasteisiin ja osa apua tarvitsevista putoaa palvelujärjestelmän ulkopuolelle. Arvot ja elämänkatsomukset muuttuvat ja monimuotoistuvat.
Kaikilla on oikeus hyvään elämään ja ihmisarvoon.
Diakonia on haavoittuvassa asemassa olevien tukemista ja yhdenvertaisuuden, yhteiskuntarauhan ja ympäristön hyvinvoinnin edistämistä. Se perustuu vuoropuheluun, myötätuntoon ja radikaaliin rakkauteen – rohkeaan sitoutumiseen toisen ihmisen arvoon ja hyvinvointiin. Me Diakissa parannamme diakoniatyön sisältöä ja seurakuntien muutosta sekä tavoittavuutta, jotta kukaan ei jää ilman apua.
Teemme monialaista tutkimus-, kehittämis- ja koulutusyhteistyötä diakoniatyön kentällä toimivien kumppaneidemme kanssa. Verkostoomme kuuluu yliopistoja, korkeakouluja, järjestöjä, diakoniatoimijoita, seurakuntia ja muita uskonnollisia tahoja Suomessa ja ulkomailla.
