Siirry sisältöön

”Ulkomaankokemukset rikastuttavat päivittäistä työtä”

Markus Lankinen ja Johannes Semi, sairaanhoitaja (AMK) -koulutuksen opiskelijat

– Opinnäytetöitä tekee yleensä vain yhden. Miksi ei siis ottaa siitä kaikkea irti ja luoda oikeasti jotain uutta, pohtivat Diakin sairaanhoitajaopiskelijat Johannes Semi ja Markus Lankinen.

Johannes ja Markus matkustivat osana opinnäytetyötään Vietnamiin Huen kaupunkiin kouluttamaan paikallisen sairaalan henkilökuntaa nestetasapainon seurantaan.

Opinnäytetyön tuloksena syntyneellä nestelistalla seurataan sydämen vajaatoimintaa sairastavan potilaan nestetasapainoa.


Konkreettista kansainvälisyyttä

Kipinä kansainvälisestä opinnäytetyöstä syttyi jo aiemmin opiskelijavaihdossa: lähtöorientaatiossa tutustuneet kaverukset suorittivat työharjoittelun samassa sairaalassa.

– Saimme harjoittelussa kokonaiskuvan sairaalan toiminnasta. Sairaalan perushoitotyössä ei ollut aiemmin käytetty nesteenseurantajärjestelmää, vaikka aihetta kuulemma käsitellään paikallisessa koulutuksessa. Ylipäätään terveydenhuoltoa ei kehitetä Vietnamissa yhtä systemaattisesti kuin Suomessa, opiskelijat kertovat.

Varsinainen aihe syntyi arkisena iltapäivänä kahvilassa istuskellessa.

– Teimme kahvilassa koulutehtävää suomalaisen ja vietnamilaisen sairaanhoidon eroista ja saimme idean, että nesteenseurantahan olisi timanttinen opinnäytetyöaihe. Samalla pääsisimme hyötymään Diakin kansainvälisestä yhteistyöstä sekä kehittämään sitä. Lisäksi matkaan voisi yhdistää reppureissausta.


Vettä polveen saakka

Markus ja Johannes olivat Vietnamissa reilun viikon ajan. Heidän oli tarkoitus pitää paikallisille sairaanhoitajille kolme työpajaa, joissa he esittelisivät järjestelmän käyttöä hoitajille.

Lopulta työpajoista pystyttiin järjestämään yksi: toinen peruuntui aikatauluhaasteiden ja toinen tulvien vuoksi.

– Tulvapäivänä meitä odotti paikan päällä vain yksi työntekijä, joka kertoi, että hoitajat olivat lähteneet kotiin ennen pahimpia sateita. Näimme konkreettisesti, millaista arki voi olla Huessa: säätilan vaihtelut on otettava huomioon. Vettä oli enimmillään polveen saakka. Tulvat ovat Vietnamissa tosin jokavuotisia, ja paikalliset ovat tottuneet niihin.

Järjestetty työpaja sujui hyvin, ja opiskelijat ovat toiveikkaita, että sairaala ottaa nesteenseurantajärjestelmän käyttöön.


Opinnäytetyö potenssiin kaksi

Johannes ja Markus uskovat, että Vietnamin-reissuista on paljon hyötyä valmistumisen jälkeen sairaanhoitajan työssä.

– Saimme kokemuksen vain yhdestä kaupungista ja yhdestä sairaalasta, ja oppimaamme ei voi yleistää. Nyt meillä on kuitenkin näkemystä monikulttuurisiin kohtaamisiin päivittäisessä työssä. Sairaanhoitajina meidän pitää kyetä asettumaan potilaan asemaan, he sanovat.

Markus ja Johannes matkustivat Vietnamiin vapaaehtoisesti ja maksoivat matkansa itse.

– Halusimme viedä opinnäytetyömme astetta pidemmälle, ja päätimme sitoutua siihen täysillä. Diakissa opiskelijoille annetaan vapaat kädet ideoida ja kehittää itse. Silloin työn tekeminen ei tunnu pakkopullalta ja se voi poikia huikeita kokemuksia.

Teksti: Laura Niemi
Kuva: Aura Vuorenrinne

Tutustu sairaanhoitaja (AMK) -koulutukseen.

Lue lisää opiskelijoiden tarinoita.