Siirry sisältöön

Hankkeet

Kampanja: kaikki hanketarinat nyt julki!

Diakonia-ammattikorkeakoulun tänään päättynyt Maistiaisia työelämästä – opiskelijat hankkeissa -somekampanja nosti esiin korkeakoulun laajan kehittämistoiminnan tärkeät toimijat eli opiskelijat.

Nuorten liikuntaneuvonnalla hyviä tuloksia osallisuuden tukemisessa

Intensiivinen liikuntaneuvonta, jossa nuori saa yksilöohjausta tarpeensa mukaan ja jossa tehdään monialaista yhteistyötä, lisää huomattavasti nuorten hyvinvointia ja vähentää syrjäytymisriskiä. Asia selviää Diakonia-ammattikorkeakoulun hallinnoiman Tsemppaa hyvä fiilis -hankkeen tuloksista.

Hyvinvointipalveluita parannettava kriittisesti – DiakHub vastaa tarpeeseen ketterästi ja asiantuntevasti

Sote- ja työllisyyspalveluiden yhteistyö on ollut tähän asti satunnaisten kokeilujen varassa siitä huolimatta, että se näkyy suoraan asiakkaiden tuen puutteena. Etenkin paljon tukea tarvitsevat putoavat palveluiden väliin, kun kokonaiskuva on kadoksissa, johtaminen siiloutuu ja resurssit ovat vähissä. Diakonia-ammattikorkeakoulu (Diak) vastaa haasteeseen uudella DiakHub-toiminnalla, joka ulottaa verkostomaisen työskentelyn askelta pidemmälle: kokeiluista järjestelmälliseen yhteiskehittämiseen ja yhteisten työkalujen käyttöön.

Kampanja nostaa esiin opiskelijoiden vahvan roolin hanketyössä

Diakonia-ammattikorkeakoulun tänään käynnistämä Maistiaisia työelämästä – opiskelijat hankkeissa -somekampanja nostaa esiin korkeakoulun laajan kehittämistoiminnan tärkeät toimijat eli opiskelijat.  

Mini-animaatiot työyhteisöjen monikulttuuriseen arkeen!

Työskenteleekö työyhteisössäsi ihmisiä eri kieli- ja kulttuuritaustoista? Kahdessa uudessa mini-animaatiossa sukelletaan työyhteisöjen arkeen monikulttuurisen työntekijän näkökulmasta. Millainen on kaikkien kahvihuone? Miten kaikki voivat osallistua kielimuurin rikkomiseen?

Uudistettu karttapalvelu paljastaa hyvinvoinnin katvealueet

Diakonia-ammattikorkeakoulussa on kehitetty Huono-osaisuus Suomessa -karttapalvelu, joka tuottaa tutkittua tietoa eri kuntien, seutukuntien ja maakuntien huono-osaisuudesta. Nyt julkaistu uusi versio tarjoaa vertailutietoa alueiden hyvinvoinnin tilanteesta maan keskitasoon verrattuna sekä hyvinvoinnin muutoksista 2010-luvulla. Palvelun avulla saadaan tietoa, millä alueilla hyvinvoinnissa on merkittäviä vajeita.

Koronapandemia nakertaa opiskelijoiden hyvinvointia – Diak kumppaneineen sai merkittävän rahoituksen tuen ja ohjauksen edistämiseen

Opetus- ja kulttuuriministeriö on myöntänyt korkeakouluille ja opiskelijakunnille yhteensä kuuden miljoonan euron erityisavustuksen ohjauksen ja opiskelijahyvinvoinnin vahvistamiseen. Tästä rahoituksesta Diak ja yhteistyökumppanit on saanut merkittävän 808 500 euron osuuden.

Paperittomien henkilöiden sosiaalisten oikeuksien toteutumista selvitetään lainsäädännön tueksi

Paperittomien henkilöiden saamissa julkisissa palveluissa on alueellisia eroja ja kirjavia käytäntöjä, mikä johtaa eriarvoisuuteen ja vaikeuttaa sote-ammattilaisten työtä. Valtioneuvoston tilaamassa ja rahoittamassa tutkimuksessa tarkastellaan paperittomien oikeuksien toteutumista sosiaalihuollon osalta ja annetaan ratkaisuehdotuksia päätöksenteon tueksi.

Uusi digipalvelu Zekki kannustaa nuoria pohtimaan elämäänsä

Helppokäyttöinen ja maksuton Zekki ohjaa nuoret lisätiedon ja matalan kynnyksen palvelujen äärelle. Työkalu muistuttaa omasta hyvinvoinnista huolehtimisen tärkeydestä ja siitä, miten tärkeää on kysyä itseltään ja toisilta, miten sinulla menee juuri nyt.

Katso webinaaritallenteet: Ihmisen näköiset tulevaisuuden sote-palvelut – ovatko kaikki mukana?

Millainen tilanne on niillä haavoittuvimmassa asemassa elävillä ihmisillä, joiden elämää hankaloittavat ja leimaavat köyhyys, erilaiset päihde- ja mielenterveysongelmat, riippuvuudet ja monenlainen, usein ylisukupolvinen osattomuus? Katso webinaaritallenteet!