Siirry sisältöön

Ajankohtaista

Oikeustulkkauksen erikoistumiskoulutus on osaamisen tae

Kansainvälistyvässä maailmassa tarvitaan entistä enemmän yhteisymmärrystä ja tulkkausta – myös oikeudellisissa menettelyissä. Diakin oikeustulkkauksen erikoistumiskoulutus vastaa kasvavaan tarpeeseen.

Tsemppari kulkee opiskelijan rinnalla: Savon seudulla ryhdytty Tuumasta töihin

Tuumasta töihin – sujuvat koulutuspolut toisella asteella -hankkeessa on saatu hyviä tuloksia ohjausmallista, jolla tuetaan vaikeassa työmarkkina-asemassa olevien henkilöiden koulutukseen pääsyä Savon seudulla.

Yhteishaku alkaa – Diakissa haussa yhteensä yli 500 aloituspaikkaa kaikilla viidellä kampuksella

Korkeakoulujen kevään yhteishaku alkaa 17. ja päättyy 31. maaliskuuta klo 15.

Somekampanja tekee kehitysvammatyön näkyväksi

Kehitysvamma-ala on merkittävä työllistäjä, mutta alaa vaivaa työvoimapula. Somekampanjan tavoitteena on innostaa ihmisiä hakemaan vammaisalan töihin ja koulutukseen.

Kampanja: kaikki hanketarinat nyt julki!

Diakonia-ammattikorkeakoulun tänään päättynyt Maistiaisia työelämästä – opiskelijat hankkeissa -somekampanja nosti esiin korkeakoulun laajan kehittämistoiminnan tärkeät toimijat eli opiskelijat.

Alumni, vastaa alumnikyselyyn!

Alumnikysely on Diakista valmistuneille kahden vuoden välein lähetettävä kysely, jolla kehitetään alumnitoimintaa ja -viestintää.

Opiskele kokonaisvaltaista kohtaamista Diakin avoimessa AMK:ssa!

Koulutus on kehitetty yhteistyössä Kirkkohallituksen kanssa ja se soveltuu seurakuntien ja muiden työyhteisöjen kohtaamisen ammateissa toimiville sekä alalle opiskeleville.

Nuorten liikuntaneuvonnalla hyviä tuloksia osallisuuden tukemisessa

Intensiivinen liikuntaneuvonta, jossa nuori saa yksilöohjausta tarpeensa mukaan ja jossa tehdään monialaista yhteistyötä, lisää huomattavasti nuorten hyvinvointia ja vähentää syrjäytymisriskiä. Asia selviää Diakonia-ammattikorkeakoulun hallinnoiman Tsemppaa hyvä fiilis -hankkeen tuloksista.

“Tekemämme viittomakieliset videot tulivat valtakunnalliseen käyttöön!”

Maija Rautakoski, Tulkki (AMK), mukana KiVAKO-hankkeessa  Olen Maija Rautakoski ja opiskelin tulkiksi Diakissa. Suoritin tutkintoon kuuluvat projektiopinnot syksyllä 2019 KiVAKO– eli Kielivarannon vahvistaminen korkeakouluissa -hankkeessa.  Millaisia asioita teit hankkeessa? Tuotimme kahden opiskelukaverin Lue lisää

Diakin uusi simulaatioluokka valmistunut

Diakin uusi simulaatioluokka on otettu käyttöön Helsingin-kampuksella ja ensimmäiset simulaatiot on toteutettu maaliskuun alussa onnistuneesti.