Siirry sisältöön

Ajankohtaista

Osallistu AMK-opintojen ilmaisille orientaatiokursseille!

Pohditko, mitä alaa lähteä opiskelemaan Diakissa? Orientaatiokurssimme ovat sinua varten! Ilmoittautuminen on nyt käynnissä.

Kehittämiskohteena yhdenvertaiset palvelut nuorille – uutta materiaalia julkaistu hanketyönä

Monikulttuurisen ja yhdenvertaisen ohjausosaamisen tarve on korostunut nuorten ja nuorten aikuisten palveluissa. Viime viikolla julkaistu Yhdenvertainen Ohjaamo -sivusto toimii työkaluna ohjaustoiminnan saavutettavuuden kehittämisessä. Materiaalin julkaisseen OSMO2-hankkeen tärkeänä tavoitteena on varmistaa ohjauksen saavutettavuus maahanmuuttajataustaisille asiakkaille.

Diak mukana tukemassa korkeakoulujen kestävän kasvun ohjelmaa

Suomen kestävän kasvun ohjelmalla tuetaan hallitusohjelman tavoitteiden mukaisesti ekologisesti, sosiaalisesti ja taloudellisesti kestävää kasvua koronapandemian jälkeisessä Suomessa. OKM on asettanut ohjausryhmän ja neljä valmisteluryhmää edistämään korkeakoulujen kestävän kasvun ohjelmaa. Diak on mukana osaavan työvoiman tarjontaa kehittävässä asiantuntijaryhmässä.

Huono-osaisuus Suomessa -karttapalvelu pääsi finaaliin Datamenestyjät-kilpailussa

Huono-osaisuus Suomessa -palvelu yhdistää tilastotietoa yleistajuisiksi huono-osaisuuden mittareiksi ja mahdollistaa maakuntien, seutukuntien ja kuntien vertailun. Tilastokeskuksen Datamenestyjät-kilpailun finaaliin valittiin kolme avointa tietoa hyödyntävää palvelua, joista Diakissa kehitetty karttapalvelu on yksi.

Alumni – hae Diakin mentoriksi!

Haemme alumnimentoreita Diakin loppuvaiheen opiskelijoille. Alumni toimii mentorina Diakin nykyiselle opiskelijalle opastaen tätä kohti opinnoista valmistumista ja työelämää.

Erikoistu monikulttuurisuuden asiantuntijaksi!

Tarvitsetko työssäsi monikulttuurista ja kansainvälistä osaamista? Ilmoittaudu Monikulttuurisuuden asiantuntijan (40 op) erikoistumiskoulutukseen! Hakuaika on 15.9.–14.11.2021.

Diakin opettajien työhyvinvoinnin kehittämiseen merkittävä rahoitus

OAJ on jakanut työhyvinvointirahastostaan tukea hankkeisiin, jotka edistävät opettajien, alan esihenkilöiden ja työyhteisöjen työhyvinvointia. Suurimman tukisumman eli 110 000 euroa sai Diakonia-ammattikorkeakoulun opettajien paikallisyhdistys. Resurssit riittämään -hankkeessa pohditaan keinoja keventää kuormitusta, tuetaan opetushenkilöstön yhteisöllisyyttä ja ratkotaan työhyvinvoinnin haasteita.

Haku kansainväliseen vaihtoon on auennut!

Kansainvälisen vaihdon haku syksyksi 2022 on käynnissä 1.9.-30.9.2021. Haussa Diakin opiskelijat voivat hakea vaihtoon myös kevääksi 2022.

Prikka kiertoon -logistiikkakeskus aloitti toimintansa Oulussa

Prikka kiertoon -logistiikkakeskuksen toiminta käynnistyi maanantaina 30.8.2021. Hanke kehittää oululaista mallia hävikkiruuan logistiikkaan ruoka-aputoimijoille. Hävikkiruuan tehokkaan kuljetuksen ja jakelun lisäksi etsitään erilaisia polkuja työelämään ja rakennetaan lämminhenkistä yhteisöä. Toiminta perustuu Diakissa toteutettuun Oulun Prikka -esiselvityshankkeeseen.

Avoimet työpaikat: asiantuntija hankkeeseen Ouluun

Haemme nyt Diakin Oulun-kampukselle asiantuntijaa Scaled-hankkeeseen ajalle 1.9.-31.12.2022 60 % työajalla.