Siirry sisältöön

Ajankohtaista

Diak alkaa kouluttaa sosiaali- ja kirkon alojen asiantuntijoita Jyväskylässä ja Varkaudessa

Diakonia-ammattikorkeakoulu aloittaa diakonien, kirkon nuorisotyönohjaajien ja varhaiskasvatuksen sosionomien kouluttamisen Jyväskylässä ja Varkaudessa. Koulutuksiin voi hakea korkeakoulujen yhteishaussa 13.–27.3.2024.

Opiskelija, hae kansainväliseen vaihtoon!

  Kansainvälisen vaihdon haku kevääksi 2025 on käynnissä 22.1.-16.2.2024. Haussa voit hakea vaihtoon myös syksyksi 2024. Meillä on kohteita niin Euroopassa, Aasiassa kuin Afrikassakin. Seikkailumielinen heittäytyjä, aloita vaihdon Lue lisää

Englanninkielisille sote-alan AMK-koulutuksille riittää kysyntää

Korkeakoulujen kevään ensimmäinen yhteishaku päättyi keskiviikkona 17.1.2024. Diakonia-ammattikorkeakoulun englanninkieliset AMK-tutkinnot vetivät jälleen hyvin hakijoita.

Sote koskettaa kaikkia – motivoituneita ammattilaisia tarvitaan

Sosiaali- ja terveysalan ammattilaiset tukevat elintärkeällä työpanoksellaan koko yhteiskunnan toimintaa. Siksi on tärkeää, että alalle riittää osaajia myös jatkossa ja että alalla jo työskentelevät haluavat pysyä sote-alan tehtävissä. Sote koskettaa -kampanja nostaa esille alan arjen kohtaamisia ja positiivisia puolia.

Etelä-Savossa kehitettiin uusi kuntouttavan työtoiminnan malli hoiva-alalle

Hoivan tukipalvelut uusina koulutus- ja työllistymisväylinä (Vetoa hoivaan) -hankkeessa selvitettiin hoivan tukipalveluiden nykytilaa, tarvetta ja toteutuksen edellytyksiä Etelä-Savon alueen sosiaali- ja terveyspalveluja tuottavissa yksityisissä, julkisissa ja kolmannen sektorin organisaatioissa. Selvityksen pohjalta pilotoitiin kuntouttavan työtoiminnan malli hoiva-alalle. Malli on hyödynnettävissä myös muille ammattialoille.

Oppia tulevaisuuden tekemiseen

Sara Sirkeinen suoritti marraskuussa 2023 kolmen viikon mittaisen perushoidon harjoittelun Hoivatien ikääntyneiden yksikössä, Oulun Heinäpään Vesperkodissa. Harjoittelu on osa Sirkeisen ensimmäisen vuoden sairaanhoitajaopintoja Diakissa.

Satakunnassa vahvistettiin turvapaikanhakijoiden työnhaku- ja digitaitoja

Turvapaikanhakijat töihin Satakuntaan -hanke tuki turvapaikanhakijoiden ja tilapäisen suojelun statuksessa olevien työllistymistä ja digitaitoja. Hanke tarjosi tukea myös työnantajille rekrytoinneissa ja avusti tarvittaessa työsuhteen aikana. Euroopan sosiaalirahaston rahoittamaa hanketta hallinnoi Diakonia-ammattikorkeakoulu (Diak) ja osatoteuttajana oli Länsi-Suomen Diakonialaitoksen säätiö.

Korkeakoulu tukee! Opiskelijoiden hyvinvointia ja yhteisöllisyyttä edistettiin suurhankkeessa

Yhteensä 11 korkeakoulua, opiskelijakuntaa ja järjestöä käärivät hihat opiskelijoiden hyvinvoinnin ja yhteisöllisyyden edistämiseksi. Ohjauksella hyvinvointia (OHJY) -hanke kehitti muun muassa korkeakouluopiskelijoiden vertaistuki- ja tuutoritoimintaa sekä varhaisen tuen tunnistamista ja tarjoamista. Korkeakoulujen henkilöstölle kehitettiin käytännön työkaluja ja materiaalia, joiden avulla he voivat tukea opiskelijoiden hyvinvointia ja yhteisöllisyyttä. Hankkeen korkeakouluissa oli yhteensä 55 000 opiskelijaa ja 3500 henkilökunnan jäsentä.

Avoimet työpaikat: opiskelijapalveluiden asiantuntija, koulutussuunnittelu

Haemme nyt Diakiin opiskelijapalveluiden asiantuntijaa koulutussuunnitteluun toistaiseksi voimassa olevaan työsuhteeseen 1.2.2024 alkaen tai sopimuksen mukaan.

Vammaistyön tekijöitä tarvitaan nyt ja tulevaisuudessa

Uudistuva ja moninainen vammaistyö Uudellamaalla -hanke (2023–2026) tarjoaa käytännön ratkaisuja paikallisiin haasteisiin ja tukee samalla pitkäjänteisesti alan osaamisen kehittämistä ja varmistaa osaltaan, että työvoimaa on tulevaisuudessakin riittävästi.