Siirry sisältöön
Ladataan Tapahtumat

Piispa Munib luennoi rauhanrakentamisesta

  • Tämä tapahtuma on mennyt.
Vapaa pääsy

Piispa Munib Younan vierailee Diakissa torstaina 25.10. Hän pitää luennon, jonka aihe on ”The Role of Religions toward Peacebuilding in the Palestinian-Israeli Conflict”. Luento alkaa klo 13 ja se pidetään tilassa 332.

Munib Younan on Jordanian ja Pyhän maan (ELCJHL) piispa-emeritus, joka on aikoinaan opiskellut Diakonia-ammattikorkeakoulun Järvenpään yksikössä diakoniksi. Diakonin tutkinnon jälkeen hän jatkoi opintojaan Helsingin yliopistossa. Palattuaan kotimaahansa hän eteni piispaksi ja toimi lopulta mm. Luterilaisen Maailmanliiton puheenjohtajana vuosina 2011–2017.

Hän on saanut useita kansainvälisiä tunnustuksia tekemästään työstään uskontojen välisen dialogin sekä rauhan ja oikeudenmukaisen sovinnon edistämiseksi Lähi-idässä. Hänen vierailunsa liittyy Suomessa Ekumeenisen vastuuviikkoon, jota vietetään tällä viikolla. Vierailu on myös osa Diakin kansainvälistä viikkoa.

Tervetuloa kuuntelemaan!

Kaikki tapahtumat