Diakonian ja kirkon kasvatuksen TKIO-yhteistyötä rakentamassa

Diak järjesti pääkaupunkiseudun seurakuntayhtymien kanssa Helsingin seurakuntien talossa Kalliossa 22.1.2026 Kohti vuotta 2030 – Yhteistyö- ja kehittämispäivän diakonian ja kasvatuksen ammattilaisille. Tilaisuus kokosi yhteen diakonian ja kasvatuksen ammattilaisia, työalavastaavia ja muita asiantuntijoita. Kehittämispäivään osallistui yli kolmekymmentä diakonia- ja kasvatusalan työntekijää ja yli kymmenen johdon edustajaa ja muita kirkon alan asiantuntijoita.
Diakista mukana olivat Heidi Zitting Diakonia- ja moninaisuus tutkimus- ja kehittämisohjelmasta, Arja Koski ja Minna Valtonen Diak Master Schoolista, Susanna Hyväri, Pia Sahonen ja Aleksis Toro TKIO-toiminnasta sekä Anne Tuuttu OSUMA-hankkeesta.

Tilaisuus jatkoi 15.8.2025 toteutettua seurakuntayhtymien diakoniatyön johdon, hiippakuntien ja Diakin yhteiskehittämisen työpajapäivää. Tuolloin tunnistettiin yhteinen tarve syventää organisaatioiden välistä TKIO-yhteistyötä. Samalla päätettiin ottaa mukaan yhteistyöhön diakonian ja kasvatusalan ammattilaisia, työalavastaavia sekä muita kirkon alan asiantuntijoita.
Tilaisuuden suunnitteluun osallistuivat Diakin lisäksi Helsingin seurakuntayhtymä ja Helsingin hiippakunta, Espoon seurakuntayhtymä ja Espoon hiippakunta, Vantaan seurakuntayhtymä, Porvoon suomalainen seurakunta sekä Borgå stift Porvoon hiippakunta). Yhteistyöverkoston toiminta kuvastaa alueellista yhteistyön tahtotilaa pääkaupunkiseudulla sekä mahdollistaa pitkäjänteisen ja tavoitteellisen kehittämisen yli organisaatiorajojen.
TKIO-yhteistyö vahvistaa kirkonalan osaamista ja vaikuttavuutta
Kehittämispäivän keskiössä oli yhteinen näkemys siitä, että systemaattinen TKIO-yhteistyö mahdollistaa eri organisaatioiden monialaisen osaamisen aiempaa tehokkaamman hyödyntämisen. Diakin rooli nähtiin erityisesti rakenteiden, yhteisten prosessien ja tutkimusperustaisen kehittämisen vahvistajana: korkeakoulun tutkimus- ja koulutusosaaminen yhdistyy seurakuntien ja hiippakuntien käytännön työhön, asiantuntemukseen ja kehittämistarpeisiin.
Yhteistyön tavoitteena on löytää yhteinen suunta diakonian ja kasvatuksen asiakasryhmien osallisuuden ja hyvinvoinnin lisäämiseksi. Samalla vahvistetaan diakoniatyön sekä kirkon kasvatus- ja nuorisotyön ammattilaisten osaamista ja kehittämisvalmiuksia. TKIO-yhteistyö mahdollistaa ammattikorkeakoulu- ja YAMK-tutkintojen yhteiskehittämisen vastaamaan kirkon ja yhteiskunnan muuttuvia tarpeita.
Tilaisuudessa työskenneltiin alustusten, yhteisten keskustelujen ja kehittämistehtävien parissa. Ennen kehittämispäivää kartoitettiin kyselyllä osallistujien henkilöstön osaamista, koulutustarpeita ja kiinnostusta TKI-toimintaa (vastauksia saatiin 34). Kyselyn tulokset esiteltiin kehittämispäivässä ja työryhmätyöskentelyssä syvennettiin kyselyn teemoja. Osallistujat tarkastelivat muun muassa yhteistyön tulevia painopisteitä, kuten diakonian ja kasvatuksen asiakaskohderyhmien tarpeita sekä tapoja, joilla tutkimus ja kehittämistyö voidaan kytkeä entistä tiiviimmin osaksi ammatillista työtä ja sen kehittämistä.
Kehittämispäivä vahvisti yhteistä sitoutumista pitkäjänteiseen yhteistyöhön, jonka tavoitteena on rakentaa entistä vaikuttavampaa, tutkimusperustaista ja monialaista diakonian ja kasvatuksen kehittämistä. Kehittämispäivän tuloksia työstetään pk-seudun yhteisessä verkostossa kevään 2026 aikana.
