Siirry sisältöön

Monimuotoinen kokemusosaaminen näkyväksi

Kaksi ihmistä hymyilee.
Monilla sote-alan nykyisillä ja tulevilla ammattilaisilla on henkilökohtaista kokemusta haasteista, joita heidän asiakkaansa käyvät läpi. Kokonaisena työssä -hanke vahvistaa kokemusosaamisen tunnistamista sosiaali- ja terveyspalveluissa.

Hankkeen taustalla on havainto, ettei sosiaali- ja terveysalan ammattilaisten henkilökohtaista kokemustaustaa osata vielä tunnistaa ja soveltaa arvokkaana osaamispääomana. Kuitenkin monilla sosiaali- ja terveysalan opiskelijoilla ja ammattilaisilla on tutkinto-osaamisen ja työkokemuksen ohella myös henkilökohtaista kokemusta tai läheisnäkökulmaa alansa asiakasryhmistä ja keskeisistä teemoista.   

Kokonaisena työssä -hankkeen päätoteuttajana on Suomen Diakoniaopisto ja osatoteuttajina ovat Helsingin Diakonissalaitos ja Diakonia-ammattikorkeakoulu. Juuri alkanut hanke on Euroopan Unionin osarahoittama ja kestää kesäkuuhun 2025 asti.

”Ammattilaisten henkilökohtaisen kokemustiedon kokonaisvaltainen hyödyntäminen työelämässä on melko harvinaista. Tämä johtuu kokemustaustaan liittyvästä sosiaalisesta stigmasta ja siitä, että osaamisprofiilia ei tunnisteta. Osaamisen tunnistamiseen tarvittavat työvälineet ja mahdollistava asenneilmasto puuttuvat”, kertoo hankkeen projektipäällikkö Katriina Nuutinen.

Tämä voi pahimmillaan vaikuttaa negatiivisesti mm. työhyvinvointiin ja alalla pysymiseen. Parhaimmillaan ammattilaisten ja tulevien ammattilaisten kokemustausta voi tuoda arvokasta osaamista ja kehittää palveluiden laatua ja tarvelähtöisyyttä.

Kehittämistyö nojaa uuteen tietoon ja yhteiskehittämiseen 

Hankkeessa tullaan kartoittamaan kokemustaustan merkitystä yhtenä ammatillisuuden osana. Tarkoitus on tuottaa uutta tietoa sähköisen kyselyn ja teemahaastatteluiden avulla ja lähteä rakentamaan kehittämistyötä tämän kartoituksen pohjalta.

”On todella mielenkiintoista nähdä, miten sote-ammattilaisten oma kokemustausta vaikuttaa esimerkiksi heidän ammatti-identiteettiinsä, asenteisiinsa ja työssä jaksamiseensa”, toteaa Henna HarjuDiakonia-ammattikorkeakoulusta.

Verkostotyö ja yhteiskehittäminen tuovat hankkeen kehittämistyöhön sosiaali- ja terveysalan opiskelijoiden, ammattilaisten, alalle pyrkivien nuorten, koulutusten toteuttajien sekä työnantajien äänet kuuluviin. Hankkeen lopputuotoksena syntyy valmennusmalli ja työvälineet kokonaisvaltaiseen kokemusosaamisen tunnistamiseen.

Kokemusosaaminen – tulevaisuuden valttikortti työelämässä? 

Hankkeessa pyritään tietoisesti yhdistämään ammatillinen tieto ja työkokemus sekä henkilökohtainen kokemustieto ja ymmärrys. Lisäksi tarkoituksena on tukea alasta kiinnostuneiden nuorten valmiuksia nähdä oma kokemustaustansa potentiaalisena kokemusosaamisena ja kannustimena hakeutua koulutus- ja työelämäpoluille.

”Sote-alasta kiinnostuneet nuoret ovat valmiita kääntämään kokemukset palvelujärjestelmästä ja haasteet omassa terveydessä osaamiseksi ja ammattilaisuudeksi. Tässä meillä on jo kauan sitten tunnistettu, mutta valitettavasti stigmatisoitu vetovoimatekijä, joka voisi auttaa ratkaisemaan sotealan työvoimapulaa”, pohtii Tomi Pohjalainen Helsingin Diakonissalaitokselta.

Mitä on kokemusosaaminen? 

Kokemusosaamisella tarkoitetaan tässä hankkeessa laaja-alaista ja kokonaisvaltaista osaamisajattelua, jonka perustana on kokemustiedon jalostaminen tunnistettavaksi ja tunnustettavaksi osaamiseksi.

”Käsite on vielä muotoutumassa, mutta sen ydinajatuksena on, että jokainen hyödyntää toiminnassaan kokemusten kautta kertynyttä tietotaitoa ja ymmärrystä – myös sellaista, joka kertyy henkilökohtaisen elämän kokemusten kautta”, Katriina Nuutinen toteaa.

Kun oman kokemustaustan kautta kertynyt ymmärrys jalostuu tietoisesti sovellettavaksi osaamiseksi, syntyy kokemusosaamista. Kokemusosaaminen on sateenvarjokäsitteenä hyvin lähelle kokemusasiantuntijuutta. Kokemusosaaminen ei ole kuitenkaan mihinkään rooliin tai titteliin sidottua, vaan se on osaamisnäkökulma, jonka tarkoituksena on avartaa ja tuoda monimuotoisuutta osaamisajatteluun.  


Lisätietoja hankkeesta:

Suomen Diakoniaopisto: Kokonaisena työssä -hankkeen projektipäällikkö Katriina Nuutinen, katriina.nuutinen@sdo.fi  

Helsingin Diakonissalaitos: Nuorten ohjelman koordinaattori Tomi Pohjalainen, tomi.pohjalainen@hdl.fi  

Diakonia-ammattikorkeakoulu: TKI-asiantuntija Henna Harju, henna.harju@diak.fi  

Logot_SDO, Diak, Diakonissalaitos, ESR