Siirry sisältöön

Avoimet työpaikat: tulkkausalan yliopettaja

Viisi ihmistä on asettanut kämmenet päällekkäin kasaan.
Haemme nyt Diakin Helsingin-kampukselle tulkkausalan yliopettajaa toistaiseksi voimassa olevaan työsuhteeseen 1.9.2022 alkaen tai sopimuksen mukaan.

Yliopettajan tehtävänä on vahva ja näkemyksellinen tulkkausalan kehittäminen moderneissa ja digitaalisissa koulutuksen ja TKI-toiminnan ympäristöissä valtakunnallisesti sekä alueellisesti. Yliopettaja on muutostoimija, jolla on tärkeä rooli Diakin strategisesta kehittämisestä, kansallisista ja kansainvälisistä kumppanuuksista sekä etenkin monialaisiin YAMK- ja Master-tutkintoihin liittyvästä pedagogisesta ja TKI-toiminnan kehittämisestä.

Tulkkausalan yliopettajan tehtävään kuuluu aktiivinen ja tuloksellinen verkostoituminen, koulutuspoliittinen vaikuttaminen ja alan muutoksiin reagoiminen. Yliopettaja toimii opettajana ja ohjaajana sekä tutkintokoulutuksissa että jatkuvan oppimisen koulutuksissa. Tehtäviin kuuluu myös Diakin julkaisutoiminnan kehittämistä ja tavoitteiden mukaisten julkaisujen tuottamista.

Sinulla on soveltuva jatkotutkinto (valmis tai keskeneräinen) ja erityinen perehtyneisyys tehtäväalaan eli täytät asetuksen 1129/2014 määrittämän yliopettajan kelpoisuusvaatimuksen. Sinulla on myös opettajan pedagogiset opinnot (tai suoritat ne sovitussa aikataulussa). Kokemuksesi myötä sinulla on pedagogista ja opetusteknologista näkemystä. Pystyt selkeään viestintään suomen ja englannin kielellä.

Odotamme sinulta substanssiosaamista tulkkausalalta. Käytännön kokemus viittomakielen ja puhevammaisten tulkkauksesta tai asioimistulkkauksesta katsotaan tehtävässä eduksi. Myös perehtyneisyys saavutettavaan viestintään, monikulttuurisuuteen tai monialaiseen toimintaan ovat tehtävässä eduksi.

Tarjoamme sinulle monipuolisen tehtävän valtakunnallisessa, kansainvälistyvässä korkeakoulussa. Saat tueksesi välittävän työyhteisön ja pääset osaksi yhteisöllistä asiantuntijaorganisaatiota, jossa työtehtävät koetaan merkityksellisiksi.

Lisätietoja tehtävästä antaa kehitysjohtaja Elina Ylikoski, p. 040 550 9393, elina.ylikoski@diak.fi, ke 24.8. klo 9-11 ja koulutusjohtaja Pirjo Hakala, p. 040 869 6001, to 25.8. klo 9-11.

Hae tehtävään viimeistään 4.9.2022. Liitä hakemukseen CV ja julkaisuluettelosi.