Siirry sisältöön

Näyttämöllä kaikki on mahdollista! Koulutuspäivä soveltavan teatterin keinoista nuorten kanssa työskenteleville

Kuvassa on valokeila, jossa on toisistaan kiinni pitäviä erilaisia ihmisiä selin katsojaan.
Viimeisen vuoden aikana Tarinateatteri Vox Tampereella, Q-Teatteri Helsingissä sekä Rakastajat-teatteri Porissa ovat vetäneet soveltavan teatterin työpajoja nuorille. Nyt soveltavan teatterin keinoista on työpajojen pohjalta koostettu koulutuspäivä nuorten kanssa työskenteleville.

Nuorille järjestettyjen työpajojen teemoja ovat olleet esimerkiksi tunnetaidot, jännittäminen tai toisen tarinan kuuleminen, ja toteutustavoissa heitä on ohjattu pysähtymään oman elämänsä äärelle. Työpajat on järjestetty osana Tule nähdyksi -hanketta, jota hallinnoi Diakonia-ammattikorkeakoulu.

Tukitoiminnan puitteissa nuoria on osallistunut työpajoihin vuoden aikana useita kymmeniä ympäri Suomea, ja sosionomiopiskelijoita on osallistunut työpajatoimintaan kurssiryhminä yli 150.

– Harjoitteiden avulla opetellaan havainnoimaan omaa toimintaa, kehon ja mielen reaktioita, omaa suhdetta ryhmään, tilan ottamista ja antamista, katsomista ja katsottavana olemista, muiden kuuntelemista ja omien kokemusten jakamista, Vera Veiskola Tarinateatteri Voxista sanoo.

Teatteritoiminnasta apua nuorille elämänhallintaan

Työpajoihin on osallistunut nuoria erilaissa elämäntilanteissa. Vamos Helsinki on ohjannut nuoria teatterityöpajoihin oman toimintansa kautta, kun taas Porissa työpajoihin on osallistunut KRIS-Satakunta ry:n päihdetaustaisia nuoria.

Sosionomiopiskelijoita on ollut mukana työpajoissa oppimassa, miten he voivat hyödyntää soveltavan teatterin keinoja niin omassa elämässään kuin tulevassa työssään.

– Työpajojen tarkoituksena on auttaa päihdetaustaisia nuoria ankkuroitumaan yhteiskuntaan paremmin. Uskon myös, että he uskaltavat lähteä seuraamaan unelmiaan paremmin ja heidän sosiaalisten tilanteiden pelkonsa on vähentynyt, mikä myös auttaa oman paikan löytämisessä, hanketiimi Rakastajat-teatterista sanoo.

Teatterityöpajoista on kerätty palautetta, jotta nuorten omat toiveet voitaisiin ottaa toiminnassa paremmin huomioon. Palautteissa ovat näkyneet osallistujien kiitollisuus kuulluksi ja nähdyksi tulemisesta sekä oivallukset siitä, että nuori pystyy vaikuttamaan oman elämänsä kulkuun.

– Näinkin lyhyellä työpajakokonaisuudella on mahdollista tuoda osallistujien elämään uusia näkökulmia oman hyvinvoinnin tukemisesta. Useat nuoret ovat sanoittaneet, että työpajassa tehdään asioita, joita ei ole koskaan tullut tehtyä missään, mutta tällainen yhdessä tekeminen tuntuu hyvältä, Jaana Taskinen Q-Teatterista kertoo.

Soveltava teatteri työskentelyn tukena – tervetuloa koulutuspäivään Tampereelle

Tule nähdyksi -hanke järjestää 9.12.2021 soveltavan teatterin koulutuspäivän nuorten kanssa työskenteleville Tampereen Kulttuuritalo Laikussa.

Koulutuspäivä pitää sisällään niin tietoa kuin toiminnallisuutta soveltavan teatterin menetelmistä, joita voi hyödyntää nuorten kanssa työskentelyn tukena. Luvassa on muun muassa tarinateatteriesitys sekä työpajoja aiheista, joita hankkeessa on nuorten kanssa käsitelty.

Maksuton koulutuspäivä toteutetaan näyttelijöiden vetämänä. Päivän aikana kuullaan myös tanssitaiteen tohtori, hahmoterapeutti, työnohjaaja Kirsi Törmin puheenvuoro.


Lisätietoja ja ilmoittautuminen

Lataa tapahtuman ohjelma ja ilmoittaudu mukaan! Viimeinen ilmoittautumispäivä 23.11.

Hankkeen verkkosivut

Lue tiedote STT Info -palvelussa

Yhteyshenkilöt

Koulutuspäivä Tampereella:

Elina Saarela, näyttelijä ja projektikoordinaattori, Tarinateatteri Vox, p. 050 535 1012, elinasaarela@outlook.com  

Hankkeen hallinto:

Mertsi Ärling, projektipäällikkö, Diak, p. 040 509 2307, mertsi.arling@diak.fi

Riia Lamminmäki, lehtori, Diak, p. 040 774 6359, riia.lamminmaki@diak.fi