Siirry sisältöön

Avoimet työpaikat: terveysalan lehtori Helsinkiin

Viisi ihmistä on asettanut kämmenet päällekkäin kasaan.
Haemme nyt Helsingin-kampukselle terveysalan lehtoria  määräaikaiseen työsuhteeseen ajalle 1.1.2022-31.12.2022.  

Terveysalan lehtori opettaa ensisijaisesti näyttöön perustuvaa hoitotyötä, erityisesti sisätautien- ja/tai kirurgista hoitotyötä sekä kliinisen hoitotyön perusteita ja lääkehoitoa. Tehtäviin kuuluu myös harjoitteluiden ja opinnäytetöiden ohjausta sekä taitopaja- ja simulaatio-opetusta. Terveysalan lehtori osallistuu TKI-toimintaan, Diakin työelämäyhteistyöhön sekä kansainväliseen toimintaan. Tehtävä sijoittuu Helsinkiin, mutta työtehtäviä voi olla myös Diakin muilla kampuksilla. 

Lehtorin tehtävää varten täytät asetuksen 1129/2014 mukaisen ammattikorkeakoulun lehtorin kelpoisuusvaatimuksen, eli sinulla on ylempi korkeakoulututkinto ja vähintään kolmen vuoden käytännön kokemus tutkintoa vastaavissa tehtävissä. Sinulla on myös pedagoginen pätevyys. 

Sinulla on laaja-alaista terveysalan ja sen palvelujärjestelmän tuntemusta sekä kokemusta kliinisestä hoitotyöstä, verkko- ja monimuoto-opetuksesta sekä ohjaustyöstä korkeakoulussa. Hyvillä yhteistyö- ja vuorovaikutustaidoilla edistät työelämän yhteistyöverkostoja ja kehität opetustyötä verkostomaisessa organisaatiossa, jossa tiimityö sekä opiskelija- ja työelämälähtöiset toimintatavat ovat keskeisessä asemassa. Eduksi katsotaan valmius opettaa ja ohjata myös englanniksi.  

Tarjoamme sinulle monipuolisen tehtäväkentän valtakunnallisessa, kansainvälistyvässä ammattikorkeakoulussa. Pääset myös osaksi yhteisöllistä asiantuntijaorganisaatiota, jossa työskentely koetaan merkitykselliseksi.  

Lisätietoja tehtävästä antaa 2.11 klo 15-16, 3.11 klo 10-11, 8.11 klo 11-12 ja 9.11 klo 13-14. koulutuspäällikkö Päivi Conlin, p. 050 5169558.

Haethan tehtävään 14.11.2021 mennessä.