Siirry sisältöön

“Avoimen kautta voit valita elämäntilanteeseen sopivat kurssit ja tahdin opiskella”

Sisko Tervo, avoimen ammattikorkeakoulun opiskelija

Harjavaltalainen Sisko Tervo, 33, opiskeli Diakin avoimessa ammattikorkeakoulussa sosiaalialan opintoja. Hän tekee töitä nuorten parissa, Tukiranka ry:n hankkeessa Ystäväkahvila Murussa Porissa. 

Sisko oli jo pidempään haaveillut AMK-koulutuksesta, ja vaihtoehtoina mielessä pyörivät joko sosionomin tai sairaanhoitajan opinnot. Työnantaja ei edellyttänyt korkeakoulututkintoa, mutta kannusti opintojen pariin.  

– Korkeakoulutus on ollut oma henkilökohtainen uratavoitteeni ja suurin haaveeni pitkään, kertoo Sisko. 

Vahva tausta ja mielenkiinto sosiaalialalle saivat Siskon päätymään lopulta sosionomikoulutukseen. Opintojen suorittaminen avoimessa ammattikorkeakoulussa tuntui perheenäidille, koiranomistajalle ja täysipäiväistä työtä tekevälle järkevältä, sillä se mahdollisti opintojen yhdistämisen hektiseen arkeen parhaiten. 

– Ajattelin, että voin itse valikoida kursseja ja edetä omassa tahdissani. Jossain kohtaa voisin hakea tutkintopuolelle, kertoo Sisko. 

Sopiva ajankohta tutkintoon johtavaan koulutukseen hakeutumiseen tuli vastaan nopeasti, jo ensimmäisen opiskeluvuoden aikana 

  Innostuin heti ensimmäisen vuoden aikana opinnoista niin kovastiettä hain ensimmäisen vuoden loppupuolella avoimesta ammattikorkeakoulusta tutkintopuolelle. Opinto-ohjaaja oli suuressa roolissa, kun mietimme etenemistä. Sain todella yksilöllistä ohjausta, ja elämätilanteeni ja tavoitteeni ymmärrettiin täysin.  

Diak valikoitui opinahjoksi alun perin siksi, että Sisko oli kuullut hyvää palautetta korkeakoulusta.  

– Kun päätin aloittaa opinnot avoimen kautta, tutkin eri vaihtoehtoja ja soittelin puheluita ja tein tutkimustyötä asian eteen. Diak kuulosti selkeältä ja olin kuullut Diakista hyvää palautetta, joten päätin hakeutua DiakiinSisko kertoo. 

 Sain todella hyvää tukea opinto-ohjaajalta” 

Opinnot Porin-kampuksella lähtivät hyvin käyntiin. Aluksi moni asia tuntui sekavalta, sillä Sisko opiskeli tutkinto-opiskelijoiden kanssa ja kaikki samat asiat eivät häntä koskeneet.  

 Mutta todella nopeasti asiat lähtivät rullaamaan ja pääsin hyvin kartalle omasta polustani. Sain todella hyvää tukea opinto-ohjaajalta.  

Erityiskiitoksen Sisko antaa omalle ryhmälleen ja opettajille. 

– Luokka, minkä mukana kuljin, oli mahtava ja opettajat ymmärsivät hyvin ensi vuoden opiskelijoiden stressin. Valitsin kursseja mistä oli hyvä aloittaa, hän muistelee. 

 Tulevat urasuunnitelmani ja unelmani ovat mahdollisia sosionomiopintojen jälkeen

Opinnoista on jo tähän mennessä ollut paljon hyötyä pitkän työuran tehneelle Siskolle. 

– Olen hyötynyt opinnoista todella paljon. Minulla on paljon työkokemusta, mutta myös työpaikkani sai opintojen ja Diakin myötä uusia ulottuvuuksia. Se on nyt Diakin yhteistyökumppani ja meillä on Diakin opiskelijoita työharjoittelijoina ja tekemässä erilaisia pieniä oppimistehtäviä, summaa Sisko. 

Hän kokee, että sosionomin koulutus mahdollistaa uusia urapolkuja ja uusien unelmien tavoittelemisen. Avoin ammattikorkeakoulu oli hyvä väylä korkeakouluun. 

– Suosittelen avointa ammattikorkeakoulua, jos mietit itsesi kehittämistä ja sinulla on tavoitteita, mutta et tiedä mistä aloittaa. Näin saat aloittaa omalla tavallasi ja löydät varmasti oman polkusi. Avoimen kautta voit valita sinun elämäntilanteellesi sopivat kurssit ja tahdin opiskella, Sisko kannustaa.