Siirry sisältöön

Yhteishaku alkaa – Diakissa haussa yhteensä yli 500 aloituspaikkaa kaikilla viidellä kampuksella

Korkeakoulujen kevään yhteishaku alkaa 17. ja päättyy 31. maaliskuuta klo 15.

Diakissa on yhteis- ja erillishauissa mukana yhteensä 504 aloituspaikkaa yhdeksässä sosiaali-, terveys- ja kirkon alan AMK- ja YAMK-koulutuksessa kaikilla viidellä kampuksella: Helsingissä,  Oulussa, Pieksämäellä, Porissa ja Turussa. Haussa olevat koulutukset alkavat elo-syyskuussa 2021. 

Katso lisätiedot haussa mukana olevista koulutuksista täältä.

– Odotamme Diakiin hakijoilta ympäri Suomea. Tyypillisesti Diakiin hakeneiden motiivina on saada erinomaisesti työllistävä korkeakoulutus hyvän tekemisen aloilta, kertoo Diakin toimitusjohtaja, rehtori Elina Juntunen. 

Suurin sosiaalialan ammattikorkeakoulu Suomessa  

Diak on ylivoimaisesti suurin sosiaalialan ammattikorkeakoulutuksen järjestäjä Suomessa.   

Diakista valmistutaan auttamisen ammattilaisiksi monenlaisiin rooleihin ja ympäristöihin. Diakista valmistuneilla on vahva ammattiosaaminen, hyvät yhteistyötaidot, kyky toimia monikulttuurisissa ympäristöissä ja valmiudet oman työn kehittämiseen sekä elinikäiseen oppimiseen.  

Koulutuksiin hakeminen 

Sähköinen hakulomake löytyy opintopolku.fi-palvelusta. Hakulomakkeelle voi merkitä yhdestä kuuteen hakutoivetta. Hakutoiveita ja niiden järjestystä voi muuttaa 31.3.2021 klo 15 saakka. 

Sähköinen valintakoe ja todistusvalinta 

Ammattikorkeakoulututkintoon johtaviin koulutuksiin opiskelijat valitaan pääsääntöisesti todistusvalinnan ja AMK-valintakokeen perusteella. Viittomakielen ja asioimistulkkauksen sekä ylempien AMK-koulutuksiin on omat valintakokeensa touko-kesäkuussa. 

AMK-valintakoe sisältää kaikille hakijoille yhteisiä osoita sekä koulutusalakohtaisia osioita, joita hakija suorittaa hakukohteidensa mukaisesti. Kevään AMK-valintakokeessa on ensimmäistä kertaa mukana tunneälytaitojen osio, jonka suorittavat sosiaali-, terveys-, liikunta- ja kauneudenhoitoalan sekä humanistisen alan ja kasvatusalan hakukohteeseen hakevat. Lisätietoja tunneälytaitojen osiosta löytyy Ammattikorkeakouluun.fi-sivustolta. 

AMK-valintakokeet järjestetään ammattikorkeakoulujen kampuksilla 31.5.–9.6.2021 ja Diakin kampuksilla 31.5.–4.6. Koetilaisuuksia järjestetään kahdeksana päivänä yhteensä 15:nä koekertana eri paikkakunnilla. Suorituspaikkoja on tarjolla yli 82 000. 

Hakija valitsee kokeen suorituspaikan ja -ajan yhteishaun hakulomakkeella tarjolla olevista vaihtoehdoista. Kokeet järjestetään viranomaisten terveys- ja turvallisuusohjeistuksia noudattaen. Lisätietoa kevään toisesta yhteishausta löytyy Ammattikorkeakouluun.fi-sivustolta. 

Diakissa on käytössä todistusvalinta suomenkielisissä sosiaali- ja terveysalan AMK-tutkintoon johtavissa koulutuksissa. Kunkin koulutuksen aloituspaikoista 20 % täytetään ylioppilastutkinnon perusteella ja 20 % ammatillisen perustutkinnon perusteella. 

Todistusvalinnan tulokset ilmoitetaan hakijoille viimeistään 31.5.2021. Valintojen tulokset ilmoitetaan hakijoille viimeistään 9.7.2021. 

Diakin hakijapalvelut palvelee hakijoita  

Diakin hakijapalvelut tavoittaa joko puhelimitse: 0400 725 384 tai sähköpostitse: hakijapalvelut@diak.fiHakijan sivuilta löytyy tärkeää informaatiota hakemisesta ja tutkinnoista, sekä yhteishaun aikataulu.