Siirry sisältöön

Soveltava teatteri auttaa nuorten elämän solmukohdissa

Joukko erinäköisiä ihmisiä seisoo selin kameraan päin. He pitävät toisistaan kiinni joko käsistä tai halaten ja seisovat parrasvaloissa.
Tule Nähdyksi -hankkeessa tuetaan etenkin syrjäytymisvaarassa olevien nuorten itsetuntoa, sujuvoitetaan nuorten koulutuspolkuja ja edistetään työllistymistä soveltavaa teatteria hyödyntäen.

Ammattinäyttelijöiden ja -teatterien sekä nuorisotyön ammattilaisten osaamista yhdistetään uudella tavalla syrjäytymisvaarassa olevien nuorten tukemiseksi. Tule nähdyksi -hankkeessa hyödynnetään etenkin soveltavan teatterin keinoja, kuten improvisaatiota ja tarinateatteria.  Toimintaa toteutetaan Helsingissä, Porissa ja Tampereella.

Ammattinäyttelijät tuovat nuoren omasta tarinasta syntyneet tunteet ja ajatukset esiin, jolloin oman elämän haasteet ja vaikeudet voi kohdata uudesta näkökulmasta. Elämän solmukohtia voi olla helpompi ratkoa, kun tulee nähdyksi omana itsenään.

–          Tavoitteena on, että yksikään nuori ei putoaisi. Ajatuksemme on, että kenenkään ihmisen tarina ei ole niin omituinen, ettei sitä voisi toinen ymmärtää, kiteyttää projektipäällikkö Mertsi Ärling Diakonia-ammattikorkeakoulusta.

Hanke tarjoaa nuorille ainutlaatuisen mahdollisuuden tehdä havaintoja omasta elämästään, samaistua muiden tarinoihin ja kokea yhteenkuuluvuutta. Taidelähtöisillä menetelmillä on todettu olevan positiivisia vaikutuksia fyysiseen ja psyykkiseen terveyteen. Lisäksi taidetoimintaan osallistuminen voi lisätä osallisuutta ja ehkäistä muita ongelmia.

–          Taiteen kokeminen ja tekeminen turvallisessa ympäristössä voi olla elämää ylläpitävä voima, sanoo teatteriopettaja ja -ohjaaja Jaana Taskinen Q-teatterista.

Teatteri haastaa ja taipuu moneen

Hankkeessa tuotetaan sisältöjä nuorisoalan koulutukseen ja kootaan ammattikorkeakoulujen lehtoreille tietopaketti teatterialan soveltavista menetelmistä. Käytännössä nuoret ohjautuvat hankkeen toimintaan esimerkiksi mukana olevan Vamos Helsingin kautta.

–          Uskomme, että soveltava teatteri tuo nuorisotyön valmentajille ja työntekijöille uutta osaamista sekä nuorille erilaisia keinoja ja tapoja käsitellä tunteita, omia vahvuuksia ja tulevaisuuden haaveita, sanoo valmentaja Mari Sandell Vamos Helsingistä.

Teattereille taiteellisen työn muuntaminen nuorisotyön menetelmiksi vaatii rohkeutta kysyä, mitä ollaan tekemässä ja miksi. Lisäksi se haastaa kohtaamaan toisia ihmisiä, jotka tulevat jostain muualta kuin taiteen maailmasta sekä pohtimaan yhteiskunnallisia rakenteita.

–          Työ ei ole vain haastavaa vaan myös palkitsevaa. Ja niille, jotka eivät itse tule hakeutuneeksi taideinstituutioihin kokemaan taidetta, voi olla todella arvokasta törmätä siihen esimerkiksi nuorisotyössä, toteaa Jaana Taskinen.

Tule nähdyksi -hankkeessa vahvistetaan nuorten osallisuutta soveltavan teatterin menetelmillä. Diakonia-ammattikorkeakoulun (Diak) hallinnoiman hankkeen toiminta-aika on 1.9.2020–28.2.2023. Mukana osatoteuttajina ovat Q-teatteri Helsingissä, Rakastajat-teatteri Porissa, Tarinateatteri Vox Tampereella ja Vamos Helsinki. Hanke saa rahoitusta Euroopan sosiaalirahastolta.

Lue lisää hankkeen nettisivuilta täältä.

Lue lisää tiedotteesta täältä.

Lisätietoja:

Mertsi Ärling, projektipäällikkö, Diak, puh. 040 509 2307, mertsi.arling@diak.fi

Jaana Taskinen, teatteriopettaja ja -ohjaaja, puh. 050 536 9566, jaana.taskinen@q-teatteri.fi

Mari Sandell, valmentaja Mari Sandell, puh. 050 343 0456, mari.sandell@hdl.fi