Siirry sisältöön

Puhevammaisten viikko: opiskelijoiden tekemät videot opastavat puhevammaisten kohtaamiseen

Puhevammaisten viikkoa vietetään 5.–11.10. Diakonia-ammattikorkeakoulun Turun-kampuksen puhevammaisten tulkkiopiskelijat ja Turun yliopiston logopedian opiskelijat ovat tuottaneet videoita puhevammaisten kohtaamisesta sekä puhevammaisten palveluista ja kommunikaatiomenetelmistä.

Videoilla halutaan herättää kiinnostusta puhevammaisten kommunikointiin, antaa välineitä arjen kommunikaatiohaasteiden ratkomiseen ja luoda mahdollisuuksia kohdata eri tavoin kommunikoivia aidossa ja välittävässä vuorovaikutuksessa.

– Teimme tänä vuonna ensimmäistä kertaa yhteistyötä kahden korkeakoulun välillä puhevammaisten viikkoon liittyen, kertovat Turun yliopiston logopedian henkilökuntaan kuuluvat yliopisto-opettaja Pia Lindevall ja yliopistonlehtori Kati Renvall.

– Tämä projekti vahvistaa alueellista saman alan koulutusten yhteistyötä, jota Diak jatkaa mielellään, sanoo lehtori Karoliina Joutsia Diakista.

Videot ovat nähtävissä vuoden loppuun saakka Diakin YouTube-kanavalla.

Vuosittaista Puhevammaisten viikkoa vietetään 5.–11.10.2020 maanlaajuisesti. Puhevammaisten viikko on Kehitysvammaliiton tietotekniikka- ja kommunikaatiokeskus Tikoteekin koordinoima tapahtuma, joka toteutetaan yhteistyössä lukuisien puhevamma-alan järjestöjen ja muiden toimijoiden kanssa.

Puhevammaisten viikon tarkoituksena on tuoda tietoa puhevammaisuudesta sekä saada puhevammaisten henkilöiden ääni kuuluviin. Tänä vuonna viikkoa vietetään teemalla ”Luodaan mahdollisuuksia”.

Lisätiedot:

  • lehtori Karoliina Joutsia, viittomakielen ja puhevammaisten tulkkauksen koulutus, Diak, puh. 0500 722 198, karoliina.joutsia@diak.fi
  • puheterapeutti, dosentti, yliopistonlehtori Kati Renvall, Turun yliopisto, puh. 050 360 7607, kati.renvall@utu.fi