Kyselyn tulos: sote-ammattilaiset epätietoisia avun perillemenosta koronakevään aikana Oulussa

Nainen, jolla on vihreä sydämenmuotoinen korvakoru, keskustelee taustalla näkevän henkilön kanssa.
OuluToivo2020-hankkeessa toteutettu kysely osoittaa, että sote-ammattilaiset ovat epätietoisia siitä, onko tarjottu apu saavuttanut asiakkaat koronakevään aikana.

Koronakevään aikana diakoniatyön sekä sosiaali- ja terveydenhuollon tuen piirissä olevien asiakkaiden elämäntilanteessa korostuivat taloudelliset vaikeudet, yksinäisyys sekä mielenterveyteen ja päihteisiin liittyvät ongelmat.

Suurin tarve nähtiin keskusteluavulle ja vasta sen jälkeen taloudelliselle tuelle. Ammattilaisten arvio kuitenkin on, että tarvittava apu ei aina tavoittanut asiakkaita, tai ammattilaiset olivat epätietoisia avun perillemenosta poikkeusaikana. 

Asia selviää OuluToivo2020-hankkeessa heinä-elokuun aikana tehdyssä kyselyssä sosiaali- ja terveysalan ammattilaisille, diakoniatyöntekijöille ja järjestötoimijoille Oulussa. Vastaajista suurin osa, 29 %, edusti kaupungin henkilökuntaa. 

Vaikka vastausprosentti jäi kyselyssä matalaksi (33 %), vastauksissa nousee esiin vahvasti ammattilaisten kokema epätietoisuus.

– Miettimään pistävä tulos on se, että kolmannes vastanneista ammattilaisista ei tiedä, saivatko asiakkaat tarvitsemaansa apua. Myös lähes kolmannes oli sitä mieltä, että kohderyhmään kuuluvat aikuiset saivat heikosti tarvitsemaansa apua poikkeusaikana, kertoo hankkeessa työskentelevä lehtori Heini Sajalin Diakonia-ammattikorkeakoulusta.   

Asiakkaiden kokemukset ja digiajan mahdollisuudet esiin 

Seuraavaksi hankkeessa kartoitetaan kohderyhmään, eli 18–65-vuotiaiden työelämän ulkopuolella olevien oululaisten kokemuksia koronakeväästä ja siitä, miten he kokivat saaneensa tarvitsemaansa apua ja palveluja arkeensa.

– On mielenkiintoista nähdä, nouseeko asiakkaiden vastauksissa esiin sama kokemus, että apu ei tavoittanut, pohtii projektipäällikkö Anja Saukkomaa Oulun seurakuntayhtymästä.   

Tarjottu apu siirtyi suurelta osin keväällä verkkoon, tai sitä tarjottiin etäyhteyksien kautta. Hankkeessa tullaan kartoittamaan myös sitä, millaisia digitaalisia palveluja Oulussa voitaisiin tulevaisuudessa ottaa käyttöön mahdollisten poikkeustilanteiden varalta.

Samalla selvitetään, millaista apua oululaiset työelämän ulkopuolella olevat tarvitsevat niiden käyttämiseen.  

OuluToivo2020hankkeessa luodaan tehokas ohjaus- ja koordinaatiomalli mahdollisia poikkeusoloja varten. Mallissa vahvistetaan työikäisten osallisuutta, toimintakykyä ja yhteisöllisyyttä. Samalla kehitetään paikallisten toimijoiden (kaupunki-seurakunta-järjestöt) välistä yhteistyötä. Hanketta rahoittaa Euroopan sosiaalirahasto (ESR). Marraskuun loppuun kestävän hankkeen päätoteuttaja on Oulun seurakuntayhtymä. Diakonia-ammattikorkeakoulu eli Diak on hankkeen osatoteuttaja. Myös Oulun kaupunki on mukana hankkeessa.  

Lisätietoa:  

Projektipäällikkö Anja Saukkomaa, Oulun seurakuntayhtymä, anja.saukkomaa@evl.fi040 5747 119 

Lehtori Heini Sajalin, Diakonia-ammattikorkeakoulu, heini.sajalin@diak.fi, puh. 050 4726 991 

Kuva:

kuvituskuva / Diak