Siirry sisältöön

Erikoistumiskoulutuksella asiakas- ja palveluohjauksen asiantuntijaksi

Lisähakuaika asiakas- ja palveluohjauksen erikoistumiskoulutukseen on käynnissä 12.2.2021 asti!

Ihmisillä voi olla monenlaisia vaikeita elämäntilanteita: koulutuksesta tai työelämästä syrjään jäämistä tai ongelmia toimeentulon, mielenterveyden tai päihteiden kanssa. Yhä moninaistuvampien ongelmien ratkaisussa tarvitaan osaamista palveluihin ohjaamisesta ja niiden yhteensovittamisesta.

– Asiakas- ja palveluohjausta täytyy kehittää, koska asiakkailla on monimutkaisia elämäntilanteita ja palvelutarpeita. Myös sosiaali- ja terveydenhuollon rakenteissa selviäminen on hankalaa, kertoo yliopettaja Jari Helminen.

– Jotta asiakkaiden palvelutarpeet tunnistetaan ja niihin voidaan vastata, täytyy asiakas- ja palveluohjauksen työmuotoja, -käytäntöjä ja -menetelmiä sekä ammatillista osaamista ja asiantuntijuutta kehittää, Helminen toteaa.

Koulutus laajentaa sosiaali- ja terveysalan ammatillista osaamista

Koulutus laajentaa ja syventää sosiaali- ja terveysalan ammatillista osaamista siten, että koulutuksen suorittanut voi toimia vaativissa palveluohjauksen ja palveluiden yhteensovittamisen tehtävissä, muun muassa palveluohjaajana, case managerina ja palveluiden integroijana.

”Löysin koulutuksen avulla uusia näkökulmia työhöni”, kertoo sairaanhoitaja Helena Mäkinen.

Sairaanhoitaja Helena Mäkinen löysi Diakin erikoistumiskoulutuksen etsiessään jatkokoulutusmahdollisuuksia.

 Ajattelin, että voisi olla hyvä syventää ja oppia teoriaa, ja tehdä vielä enemmän potilaan ohjaamiseksi omassa työssäni. Tuntuu, että siinä on vielä paljon oppimista, kertoo Helena 

Asiakas- ja palveluohjauksen erikoistumiskoulutus on tarkoitettu sosiaali- ja terveysalan korkeakoulututkinnon tai AMK-tutkintoja edeltäneen opistoasteen tutkinnon suorittaneille, jotka haluavat kehittää osaamistaan ja asiantuntijuuttaan asiakas- ja palveluohjauksesta. Koulutus toteutetaan monimuotokoulutuksena, jossa on sekä lähi- että verkko-opiskelua. Lähiopetus järjestetään Helsingissä, mutta koulutuksen voi tarvittaessa suorittaa myös kokonaan etäopintoina.

Koulutus on laajuudeltaan 30 opintopistettä ja sen hinta opiskelijalle on 1500 euroa.

Hae koulutukseen

Lisähakuaika maaliskuussa 2021 alkavaan koulutukseen jatku 12.2.2021 asti. Hae koulutukseen ilmoittautumisportaalin kautta.

Lisätiedot: