Siirry sisältöön

Diakin asiantuntijat löytyvät nyt helposti henkilöhaun kautta!

Valokuvassa neljä ihmistä istumassa pienen pöydän ympärillä, kuvakulma ylhäältä päin.

Sivuilla on nyt toiminnassa henkilöhaku, jonka kautta voi hakea Diakin asiantuntijoita sekä etu- ja sukunimen että eri osaamisalueiden mukaan. Esimerkiksi sanalla sosiaaliala saa listauksen kaikista henkilöistä, jotka ovat merkinneet itsensä aiheen asiantuntijoiksi.

Hakua on mahdollista rajata myös toimipaikan mukaan.