Siirry sisältöön

Diakonia-ammattikorkeakoulu käynnisti lukuvuotensa ekososiaalisesti

Kuvassa henkilön käsi, joka kirjoittaa postikortiinn, pöydällä työpajaohjeistus, kyniä ja postikortteja.
Diakonia-ammattikorkeakoulun lukuvuoden avajaisia vietettiin keskiviikkona 4.9.2019. Avajaisten teemana oli kestävä kehitys ja ekososiaalisuus.

Avajaisissa puhuivat rehtori Tapio Kujala sekä yhteiskuntamuotoilija Arto O. Salonen. Avajaisissa näytettiin myös avajaisvideo, joka toimi alkukimmokkeena ekososiaalisuuden teemaan.

Ekososiaalisuutta hahmotettiin englantilaisen taloustieteilijä Kate Raworthin kehittämän donitsitalouden käsitteellä, jonka kautta kaikki diakilaiset kutsuttiin mukaan rakentamaan Diakin omaa ekososiaalista donitsileipomoa.

Ekososiaalisuuden perusidea on, että ihmiskunnan turvallinen, oikeudenmukainen elämä tällä planeetalla voi toteutua vain, jos se tapahtuu planeetan ekologisen kestävyyden rajoissa. Mikään inhimillisen elämän osa-alue ei ole irrallinen ja erotettavissa toisista ihmisistä ja luonnosta. Ekososiaalinen ihminen myös toimii myötätuntoisesti ja osallisuutta edistäen, mikä käy yhteen Diakin arvojen kanssa.

Diakonia-ammattikorkeakoulu haluaa esimerkillään kannustaa henkilökuntaansa ja opiskelijoitaan elämään kestävän kehityksen mukaisesti tekemällä pienempiä tai suurempia tekoja. Tämä näkyi konkreettisesti avajaispäivänä mm. Kalasataman-kampuksella, jossa lounasruoaksi oli tarjolla enemmän kasvisvaihtoehtoja. Rehtori Tapio Kujala, itsekin innokas työmatkapyöräilijä, kannusti avajaisvideolla opiskelijoita kokeilemaan pyörällä kulkemista edes viikon verran.

Diakonia-ammattikorkeakoulun lehtori Jari Visto sanoo avajaisvideolla: – Väitän, että jos emme ole osa tämän kriisin ratkaisua, niin olemme osa ongelmaa. Mutta uskon myös, että Diakissa halutaan olla osa ratkaisua.

Diakissa halutaan, että ekologinen kestävyys voisi läpäistä kaiken sen toiminnan; oli se sitten opetusta, tutkimusta, hanketyötä tai työelämän kehittämistä. Tai sitten arkista toimintaa: liikkumista, syömistä, energian käyttöä ja hankintojen tekemistä.

– Diak on allekirjoittanut kestävän kehityksen yhteiskuntasitoumuksen, olemme Reilun kaupan korkeakoulu. Jätteiden lajittelua parannetaan parhaillaan, Visto jatkaa.

Teemoihin liittyen järjestettiin myös työpajoja. Porkkanana osallistumiselle toimi Diakin omalla logolla varustettu kestokuppi. Työpajoissa osallistujat saivat laittaa ideoitaan postikorteille siitä, minkälaisia kokeiluja Diakissa voitaisiin toteuttaa. Avajaisten jälkeen opiskelijoilta, henkilökunnalta ja sidosryhmiltä kerätään kyselyn (suomeksi; in English) kautta ideoita niin pienistä arkisista teoista kuin laajoista kokonaisuuksistakin, jotka vievät Diakissa kestävällä tavalla eteenpäin ympäristön, yhteisön tai yksilön hyvinvointia.