Siirry sisältöön

Sosionomin tutkinto Diakin vetonaula kevään yhteishaussa

Kuvituskuva

Diakonia-ammattikorkeakoulun koulutustarjonta kiinnosti jälleen hakijoita kevään yhteishaussa. Diakiin haki 3,18 ensisijaista hakijaa yhtä aloituspaikkaa kohden. Kevään yhteishaku korkeakouluopintoihin päättyi keskiviikkona 3.4.2019.

Diakin koulutuksiin haki yhteishaussa yhteensä 5713 henkilöä. Ensisijaisia hakijoita oli yhteensä 1651.

Etenkin sosionomi (AMK) -tutkinto kiinnosti hakijoita. Hakijamäärät sosionomin opintoihin kasvoivat sekä Helsingin- että Pieksämäen-kampuksilla. Pieksämäen-kampus oli ensisijaisten hakijoiden ja aloituspaikkojen suhteen vetovoimaisin Diakin kampus. Myös asioimistulkkauksen koulutukseen haki ennätysmäärä opiskelijoita: 2,5 ensisijaista hakijaa yhtä aloituspaikkaa kohti.

– Diak on vuodesta toiseen suosittu hakukohde yhteishaussa. Diakiin hakevat opiskelijat haluavat parantaa maailmaa ja auttaa lähimmäisiä monella tapaa. Se näkyy sosionomin, asioimistulkkauksen, terveydenhoitajan sekä diakonin ja diakonisen hoitotyön tutkintojen suosion vahvistumisessa, sanoo Diakin toimitusjohtaja, rehtori Tapio Kujala.

Valinnan tulokset

Ilmoitamme nettisivuillamme, kun valinnan tulokset ovat valmiit. Valinnat varmistuvat 28.6.2019 mennessä. Valittujen opiskelijoiden nimiä emme julkaise netissä.

Hakija näkee lopullisen tilanteensa Opintopolku-palvelusta. Kaikki hakijat saavat tiedon opiskelijavalintojen tuloksesta sähköpostitse.

Hakijalle tarjotaan yhteishaussa vain yhtä opiskelupaikkaa eli ylimmäksi sijoitettua hakukohdetta, johon valinnan tulos riittää.

Jäikö opiskelupaikka saamatta?

Tutustu Diakin avoimen ammattikorkeakoulun tarjontaan! Avoimessa ammattikorkeakoulussa voit suorittaa samoja opintojaksoja kuin Diakonia-ammattikorkeakoulun tutkinto-opiskelijatkin.

Tutkinto-opiskelijaksi voi seuraavan kerran hakea syksyllä. Syksyn yhteishaku järjestetään ajalla 4.-18.9.2019.

Lisätiedot: