Siirry sisältöön

Uusi tutkimusseura kokoaa yhteen akateemista tutkimusta ja käytännön työelämää

Uskonnon, katsomuksen ja kasvatuksen tutkimusseura perustettiin Diakin Helsingin-kampuksella 31.10.2018. Sen tarkoituksena on edistää tutkimusta, joka kohdistuu erityisesti kirkkojen ja uskonnollisten yhteisöjen sekä eri katsomusten kasvatusajatteluun ja –toimintaan.

Tutkimuksen ja käytännön yhdistäminen kehittää työelämää

Hallituksen jäsenet korostavat, että seuraan ovat tervetulleita kaikki, jotka kokevat tutkimusseuran kiinnostavaksi. Toiveena olisi koota yhteen sekä akateemista tutkimusta että näiden asioiden parissa työskenteleviä käytännön toimijoita.

— Jos näkökulma nousee ainoastaan akateemisen tutkimuksen kentästä, saatetaan jäädä sokeiksi käytännön ilmiöille. Lisäksi yksittäisten tutkijoiden näkökulmat saattavat olla joskus kapeutuneita. Siksi laaja-alaisuus on tärkeää, sanoo seuran varapuheenjohtaja Kati Tervo-Niemelä.

Tervo-Niemelä toimii Itä-Suomen yliopiston käytännöllisen teologian professorina. Hänen mukaansa seura toivoo kuulevansa hiljaisia signaaleja esimerkiksi siitä, mitä alalla pitäisi seuraavaksi tutkia.

Tervo-Niemelä näkee myös, että tutkimustieto tarvitsee julkaisufoorumin, joka on ihmisten saatavilla helposti. Hänen vastuullaan onkin tutkimusseuran ensimmäinen iso tavoite, kahdesti vuodessa ilmestyvä tieteellinen aikakauskirja. Sen päämääränä on julkaista ensisijaisesti suomenkielistä tutkimusta, joka on muidenkin kuin akateemisten tutkijoiden hyödynnettävissä.

Tarkoituksena olisi saada koottua katsomuksiin liittyvän kasvatuksen kentän tutkijoita ja tutkimusta samaan verkostoon.

— Seuran tavoitteena on koota tietoa, joka on kirkon kasvatus- ja nuorisotyössä tällä hetkellä hyvin hajallaan, ja kehittää käytännön työtä tämän tiedon kautta, sanoo seuran sihteeri Arja Lusa, joka edustaa kirkon kasvatuksen ja nuorisotyön asiantuntijoiden ammattijärjestöä.

Seurassa on mukana niin yhteisöjäseniä kuin henkilöjäseniäkin. Myös opiskelijajäsenyys on yksi jäsenyyden muoto. Tulevaisuudessa seura järjestää tutkimuspäiviä ja – seminaareja ja julkaisee tieteellistä aikakauskirjaa.

Mahdollisuuksia vuoropuheluun

Seuran perustajajäsenet peräänkuuluttavat uskontojen välistä vuoropuhelua. Lusa näkee, että aika on kypsä laaja-alaisen toimijaverkoston yhteistyöhön.

— Meidän täytyy olla tietoisia siitä, mitä kristillinen kasvatus on ja tunnistaa sen vahvuudet. Emme kuitenkaan saa käpertyä liiaksi omaan rooliin, vaan vuoropuhelua on käytävä. Mielestäni muuta tietä kirkon toiminnalla ei ole, Lusa toteaa.

Puheenjohtaja Pekka Launonen korostaa, että tieteellisen seuran perustaminen ei saa olla vastaveto muutostrendille. Kristinuskon ja luterilaisen kirkon puolustaminen ei hänen mielestään kuulu tieteellisen seuran toiminta-ajatukseen. Siksi hän toivottaa kaikki uskonnot ja katsomukset tervetulleeksi seuraan.

— Uskonnollisen kentän moninaistuminen avaa uusia mahdollisuuksia dialogiin ja vastavuoroiseen keskusteluun. On entistä tärkeämpää, että erilaiset näkemykset pääsevät saman pöydän ääreen keskustelemaan, Launonen sanoo.

Tutkimusseura haluaakin toimia laajasti ja monialaisesti eri katsomuksia yhdistävänä seurana. Eri uskontojen lisäksi myös uskonnottomuus nähdään tutkimusseurassa yhtenä katsomuksen muotona.

— Seuran nimessä on tarkoituksella uskonto ja katsomus rinnakkain. Kasvatukseen liittyvän katsomuksellisen ajattelun ei tarvitse nousta uskonnollisesta viitekehyksestä, sanoo Launonen.

Hallituksessa on entisiä ja nykyisiä diakilaisia

Tutkimusseuralla on vahva linkki Diakiin. Hallituksen jäsenistössä on entisiä ja nykyisiä diakilaisia. Diakista yliopettajana eläköityneen Launosen lisäksi seurassa toimivat aktiivisesti yliopettaja Minna Valtonen ja lehtori Jouko Porkka, jolta myös ajatus seuran perustamisesta sai alkunsa.

Tervo-Niemelä muistuttaa, että Diak on kouluttavana oppilaitoksena monelle uskonnollisen kasvatuksen alueella työskentelevälle. Vaikka ammattikorkeakouluilla on yliopistoa vahvempi kytkös käytännön työhön, myös niissä tehdään tutkimusta. Tutkimuksen käyttäjinä ja työn kehittäjinä ammattikorkeakoulujen opiskelijat ja alumnit ovat tärkeä kuluttajajoukko.

Pitkän tähtäimen tavoite on hallituksen jäsenille selvä: tieteellinen seura, joka julkaisee helposti saatavilla olevaa tieteellisesti korkeatasoista tutkimusta.

— Seurassa mukana oleminen ei ole minulle enää ammatillista kunnianhimoa, vaan puhdasta mielenkiintoa. On kiinnostavaa lähteä mukaan aina kun ollaan luomassa jotain uutta, eikä valmiita sapluunoita toimintaan ole. Jos meidän visiot lähtevät toteutumaan, se on hirveän hieno juttu, sanoo Launonen.

Järjestön ensimmäinen tutkimusseminaari järjestetään 4.3.2019. Tieteellisen aikakauskirjan ensimmäisen numeron on tarkoitus ilmestyä keväällä 2020.

Lisätietoja                                            

Kuva: Tero Fleminch