Työharjoittelussa Huéssa, Vietnamissa

Suoritin sosionomiopintoihini kuuluvan työharjoittelun kahdessa vietnamilaisessa järjestössä. Hope Centerissä olin mukana järjestön promootiohankkeessa, ja HIPE-tiimissä järjestin terveystiedon oppitunteja paikallisille koululaisille.

Lähtövalmistelut

Vaihtoryhmämme aloitti matkavalmistelut hyvissä ajoin. Tapasimme porukalla jo kesän alussa tutustuaksemme toisiimme ja vaihtaaksemme reissuun kohdistuvia odotuksia ja pelkoja. Perustimme heti Facebook –ryhmän, jonka kautta pidimme toisiamme ajan tasalla ja varmituimme siitä, että kaikkien matkavalmistelut etenevät eikä mitään unohtunut. Tämä osoittautui hyväksi käytännöksi sekä ennen matkaa että sen aikana.

Koordinaattorimme sekä Suomessa että Vietnamissa olivat hyvin tavoitettavissa, ja heidän antamillaan tiedoilla etenimme matkavalmisteluissa itsenäisesti. Viisumiprosessi oli Vietnamin puolella hidas, joten matkustuspäiviä päättäessämme otimme huomioon sen, etteivät hakemamme päivämäärät välttämättä toteutuisi. Lennot ovat kuitenkin sitä edullisemmat, mitä aikaisemmin ne ostaa. Siksi päätimme ostaa lennot Bangkokiin ja varautua odottamaan siellä viisumien voimassaolon alkamista. Bangkokista saa edullisia (30-50€) lentoja Vietnamin kentille myös lähellä lähtöpäivää. Viisumiin merkityt päivät kuitenkin pitivät, ja haimme dokumentit Vietnamin konsulaatista 90-112€ hintaan. Syy yksilöllisiin hintoihin ei koskaan selvinnyt meille.

Päätimme kuitenkin viettää yhden yön Bangkokissa. Reitti Helsinki-Istanbul-Bangkok-Ho Chi Minh City-Hue on niin pitkä, että oli mukava pitää kunnollinen välietappi sen sijaan, että matkustaisi miltei kaksi vuorokautta nukkuen huonosti ja syöden lentokenttäruokaa. Meidän reittimme oli yksi vaihtoehto monista, mutta toiset eivät olisi olleet merkittävästi nopeampia. Jos onnistuu ajoittamaan lähtönsä hyvin, matkan viimeisen etapin Ho Chi Minhistä tai Hanoista Hueen voi taittaa junalla. Matka on halvempi, mutta pidempi kuin lentäen. Maisemat ovat kuitenkin hengästyttävän upeat, mikä antaa varmasti
puhtia ja inspiraatiota tulevalle seikkailulle.

Majoitus

Perillä meitä oli vastassa hymyilevä Huen yliopiston edustaja ja minibussi, joka kuljetti meidät suoraan hotellille. Otimme aikaisempien reissaajien neuvosta vaarin, ja varasimme etukäteen hotellihuoneet vain neljäksi päiväksi. Kasvotusten neuvottelemalla voi hotelleissa tehdä edullisempia sopimuksia kuin netistä varaamalla. Usein hotellit myös alentavat hintaa, kun asiakas sitoutuu yöpymään pidemmän aikaa. Tällä tavoin pääsee myös itse tarkistamaan ja vertailemaan huoneita. Neuvottelutaidoista ja taktikoinnista on apua, ja kannattaakin mainita jos vastaava huone on muualla edullisempi. Tällöin hotellit tulevat usein hinnassa vastaan.

Majoitusta löytyy kaiken tasoisena ja -hintaisena. Minun (double)huoneeni aamupalalla maksoi 13 dollaria yöltä. Toki halvemmalla selviää, jos jakaa huoneen. Kollegani maksoivat 19 dollaria huoneestaan, jossa he yöpyivät kolmistaan.

Tutorimme auttoivat meitä matkapuhelinten hankinnassa. Mukaan voi ottaa esimerkiksi vanhan puhelimensa, vaikka suurin osa meistä päätyi ostamaan halvimman paikallisen kännykän alle kympillä. Näin jälkeenpäin ajateltuna luulen, että yksi paikallinen liittymä riittää yhdelle taloudelle, sillä wi-fi toimii lähes kaikkialla ensiluokkaisesti. Yhteydenpito myös paikallisten kanssa sujui hyvin Messengerillä ja WhatsAppilla.

Työharjoittelussa kansalaisjärjestöissä

Jokainen ryhmästämme suoritti harjoittelua kahdessa kohteessa. Minä harjoittelin työparini kanssa Hope Centerissä, joka on vammaisten työ- ja koulutuskeskus sekä Design Capital Hue Fundin alla toimivassa HIPE –tiimissä, joka järjestää terveystiedon kursseja kouluissa. Harjoittelua oli muutama tunti päivässä kolmesti viikossa, ja muun ajan käytin kirjallisiin tehtäviin.

Hope Center esitti meille toiveensa promootiohankkeesta, joka houkuttelisi turisteja ja toisi järjestölle näkyvyyttä. Parillani oli media-alan asiantuntemusta ja minussa on linssiluteen vikaa, joten toteutimme projektin infomainos –videon muodossa. Hope Centerin työntekijät olivat innostuneesti mukana työssämme. Lopputulos onkin nähtävissä Youtubessa ja keskuksen Facebook –sivulla. Varsinaisena harjoittelutyönämme teetimme Hope Centerin työntekijöille asiakastyytyväisyyskyselyn, joka perustui suomalaisessa työtoimintakeskuksessa toteutettuun opinnäytetyöhön. Kyselyymme osallistui fyysisesti vammautuneiden työntekijöiden lisäksi useita kehitysvammaisia, joiden tueksi teimme kyselylomakkeen ohelle kuvakortein varustetun kommunikaatioalustan.

HIPE –tiimin terveystiedon tunneille teimme kolme eri ikäisille suunnattua esitelmää. Alaluokkalaisten kanssa suoritimme piirrosharjoituksen, jonka tarkoituksena oli luoda avoimuutta ja luottamusta lasten ja heidän elämässään vaikuttavien aikuisten välille. Pistimme merkille vietnamilaisen nuorisokulttuurin homogeenisyyden, ja teimme yläasteikäisille visuaalisen esityksen omista ystäväpiireistämme pyrkimyksenämme edistää monikulttuurisuutta ja monimuotoisuutta sekä rohkaista nuoria toteuttamaan yksilöllisiä tavoitteitaan. Lukioikäisille kerroimme paperikuvateatterin keinoin sukupuolitautien leviämisen periaatteista ja ehkäisystä. Yritimme myös osallistaa heitä vuorovaikutteisen pelin avulla, mutta aihe oli nuorille hieman liian pelottava eikä pelaaminen lähtenyt kunnolla käyntiin.

Harjoittelun ohjaus toteutui yliopistolla viikoittaisissa reflektiotapaamisissa, joissa käytiin läpi menneen viikon tapahtumat ja suunniteltiin tulevan viikon ohjelma. Jokaisessa harjoittelupaikassa oli myös aina paikalla yliopiston edustaja, joko opettaja tai opiskelijapari. Vaikka vietnamilaisten kielitaito oli vaihtelevaa, englannilla pärjäsi hyvin. Kielimuuri kannattaa kuitenkin ottaa huomioon harjoitteluprojekteja suunnitellessa, sillä  monet ammatilliset käsitteet hukkuvat käännöksen mukana. Tämä johtuu suurimmaksi osaksi siitä, että sosiaalinen konteksti on niin toisenlainen, etteivät monet Suomessa oppimamme teoriat tai merkityssuhteet välttämättä ole vietnamilaisessa kulttuurissa olennaisia. Tästä syystä harjoittelun alussa kannattaa panostaa havainnointiin, jotta paikalliset sosiaaliset viitekehykset tulevat tutuiksi.

Vilkas seuraelämä on osa vietnamilaista arkea

Koska vietnamilaiset opiskelijat olivat tiiviisti mukana harjoitteluissamme, ryhmämme kiinnittyi hyvin myös paikalliseen vapaa-ajan viettoon. Saimme apua ja opastusta etsiessämme harrastepaikkoja. Tutor-opiskelijat veivät meitä mielellään erikoisiin ruokapaikkoihin ja pienille retkille. Vilkas seuraelämä ja erilaiset vapaa-ajan aktiviteetit ovat olennainen osa vietnamilaista arkea, mikä saattaa tuntua välillä hengästyttävältä omaa aikaa arvostavalle suomalaiselle.

Vietnamilaiset ovat uteliaita ja hierovat mielellään tuttavuutta. Se tekee tapakulttuuriin tutustumisen helpoksi, mutta voi myös turhauttaa varsinkin niillä alueilla, joilla turisteja liikkuu vähemmän. Henkilökohtaista tilaa ei juuri tiedosteta. Tuntemattomat vanhemmat ihmiset saattavat tuijottaa tai jopa tulla koskemaan varoittamatta. Jonossa etuillaan jos jättää eteensä tilaa, ja aikataulut ovat usein suhteellisia. On kuitenkin muistettava, ettei tätä pidetä Vietnamissa epäkohteliaana eikä siitä pidä hermostua. Hienoinen hälläväliä –asenne on hyvästä.

Palaa takaisin Vaihtokokemuksia -sivulle