Harjoittelussa päihdekuntoutusyksikössä Nepalissa
Yleistä Nepaliin matkustamisesta ja Nepalista
Ostin pelkän menolennon, sillä jäin vielä Aasiaan vaihdon jälkeen. Menolippu maksoi 450 euroa, kun varasin sen noin kolme kuukautta aiemmin. Lensin muutaman muun Nepaliin lähtevän opiskelijan kanssa. Lentoreittimme kulki Amsterdamin ja Kuala Lumpurin kautta, ja lento kesti lähes 30 tuntia. Lennot Nepaliin saattavat tuntua hintavilta, mutta eläminen siellä on todella halpaa. Suomalaisella opintotuella pärjää maassa mainiosti, sillä keskipalkka maassa on noin 130-150 euroa kuukaudessa.
Viisumin saa sadalla USA:n dollarilla vaivattomasti Kathmandun lentokentältä, joten dollareita kannattaa varata ainakin tämän verran mukaan. Nepalin valuuttaa ei etukäteen saa vaihdettua Suomessa. Katmandusta löytyy hyvin pankkiautomaatteja, joita uskaltaa käyttää huoletta. Tosin joskus automaatin rahat saattavat loppua kesken.
Kannattaa varautua erilaisiin lämpötiloihin ja niiden nopeisiinkin muutoksiin. Kylmään aikaan sisällä taloissa on myös todella kylmä. Villasukat ja lämpökerrasto kannattaa siis pakata mukaan. Helmikuussa yöt olivat todella kylmiä. Toukokuussa oli puolestaan kuuma lähes ympäri vuorokauden.
Pari sanaa terveydestä
Otin Nepalia varten lavantautirokotteen. Muut tarvittavat rokotteet minulla olikin, eli A- ja B- hepatiitti-, polio- ja jäykkäkouristusrokotus. Otin myös japaninaivokuumerokotteen, koska matkustin muualle Aasiaan vaihdon jälkeen. Pelkästään Nepalia varten en sitä olisi ottanut. Kathmandun laakson alueella ei malarialääkitystä tarvitse, vaikka jotkut Suomessa sitä suosittelevatkin. Harjoitteluajan loppupuolella hyttysiä oli paljon, ja minulla oli puremia ympäri kehoa. En kuitenkaan saanut niistä tauteja.
Nepalissa kannattaa varautua vatsavaivoihin ja ruokamyrkytykseen, jonka saa helposti erityisesti ulkona syödystä ruoasta. Ryhmästämme parikin oli ruokamyrkytyksen vuoksi sairaalahoidossa, ja monella oli eritasoista mahavaivaa. Oma ruokamyrkytykseni uusiutui, sillä en aloittanut heti lääkitystä olon helpotuttua muutaman päivän jälkeen. Tulin kuitenkin pian uudelleen sairaaksi. Sairaalalta vältyin, sillä olin pyytänyt Suomesta mukaan Ciprofloxan –antibioottikuurin ruokamyrkytyksen varalle, ja harjoittelupaikkani tarjosi toisen lääkekuurin sen rinnalle. Ruokamyrkytyksen aiheuttaman ripulin ja oksentelun varalle kannattaa Suomesta ottaa mukaan elektrolyyttijauheita, sillä paikalliset elektrolyyttijauheet ovat karmean makuisia. Niitä en voi maun puolesta suositella kenellekään.
Ruokamyrkytyksen takia ei kuitenkaan kannata alkaa hysterisoimaan. Söin harjoittelussani esimerkiksi siannahkaa, sian läskiä, kananmaksaa ja -sydäntä, jäätelöä, kermakakkua ja isäntäperheeni luona majoneesia ja kananjalkoja, enkä saanut ruokamyrkytystä näistä ruoista. Käsidesiä en käyttänyt kuin tilanteissa, joissa saippuaa ei ollut tarjolla.
Tuliseen ruokaan kannattaa totutella Suomessa ennen Nepaliin lähtemistä, erityisesti jos aikoo mennä harjoitteluun Richmond Fellowship Nepaliin. Kärsin ensimmäisen kuukauden mahakrampeista harjoittelupaikkani tulisen ruoan vuoksi, mutta totuin ruokaan nopeasti.
Kulttuurista
Minuun suhtauduttiin Nepalissa suurella uteliaisuudella. Huomasin nepalilaisten olevan todella suoria, ja aluksi se oli hämmentävää. Harjoittelussa niin positiivinen kuin negatiivinenkin palaute annettiin todella suoraan.
Yleisimmät minulta kysytyt asiat liittyivät ikääni, siviilisäätyyni ja uskontooni. Uskonnosta kysyttiin hyvinkin suoraan, ja se oli vahvasti läsnä arjessa. Herätin paikallisten silmissä paljon hämmennystä ollessani 31–vuotias naimaton, kirkkoon kuulumaton nainen, jolla ei ole perheessä veljeä. Usein minulta tivattiin, milloin menen naimisiin. Minua vaadittiin myös selittämään, mihin perustan maailmankuvani, ja mitä uskontoa lähimmäksi ajatteluni menee. Uskonnottomuuteni ei kuitenkaan koskaan muodostunut esteeksi ihmisten kanssa olemiselle.
Onnistunut perhemajoitus
Minulle oli jo ennen vaihtoon lähtöä selvää, että tulisin asumaan erillään muista opiskelijoista harjoittelupaikan sijainnin vuoksi. Laitoin harjoittelupaikkani johtajalle sähköpostia, ja tiedustelin mahdollisista majoitusvaihtoehdoista. Hän tarjosi minulle majoitusta paikallisessa perheessä 10 minuutin kävelymatkan päässä harjoittelupaikasta. Paikallinen koordinaattori tuli tarkastamaan majoituksen maahan saavuttuani, ja totesimme sen hyväksi.
Ratkaisu oli todella onnistunut. Maksoin majoituksestani 20 000 Nepalin rupiaa, eli noin 150 euroa, kuukaudessa. Minulla oli käytössäni lukittava huone, jossa oli erillinen lukittava kaappi arvotavaroille. Kauaa en silti huonettani lukossa pitänyt, sillä pystyin luottamaan perheeseen täysin. Pidin lukkojen takana ainoastaan arvotavaroita, mutten niitäkään aina.
Vuokraan kuului ruoka, kahvi/tee, lämmin vesi, varajärjestelmä sähkökatkojen varalle, puhdistettu juomavesi ja internetyhteys (silloin kuin netti toimi). Vessapaperit ostin itse, ja talossa oli länsimaalainen wc. Isäntäperhe oli vähän yli 50–vuotias pariskunta, joka osasi englantia. Pyykkini jouduin pesemään käsin, kuten Nepalissa suurin osaa tekee.
Perhe kohteli minua kuin omaa tytärtään. He tekivät todella monipuolisesti paikallista ruokaa, ja opettivat myös minua. Minulle esiteltiin Kathmandun eri alueita, vietiin paikalliselle räätälille ja jopa paikallisiin häihin. Perhe hankki kaiken tarvitsemani, sillä lähistöllä ei ollut juurikaan kauppoja, ja lähin pankkiauttomaattikin sijaitsi muutaman kilometrin päässä.
Kohdallani tämä majoitusratkaisu oli paras mahdollinen, sillä halusin tutustua paikalliseen kulttuuriin niin paljon kuin se kolmen kuukauden aikana oli mahdollista. Pääsin näkemään ja kokemaan nepalilaista arkea, ja opin paljon kulttuurista. Myös perhe oli minuun tyytyväinen, ja nauroimme todella paljon kolmen kuukauden aikana. He kutsuivat myös muut Nepalissa olleet suomalaisopiskelijat sekä paikalliskoordinattoorin lounaalle.
Nepalissa kulttuuri on perhekeskeinen ja yhteisöllinen. Perheen luokse majoittuvan on hyvä varautua viettämään perheen kanssa aikaa. Paikallisen perheen luokse majoittuminen ei välttämättä ole sopivin ratkaisu, jos tarvitsee ympärilleen paljon omaa tilaa.
On hyvä huomioida, että Nepalissa elämä alkaa aikaisin. Isäntäperheeni heräsi neljän–viiden aikaan, ja kuudelta lähitaloista kantautui musiikkia ja elämä oli täydessä käynnissä. En ole herkkäuninen, ja totuin koviin ääniin nopeasti. Sain myös oman rytmini käännettyä aamupainotteisemmaksi. Herkkäunisten ja iltaihmisten on hyvä ottaa tämä huomioon, jos harkitsee vaihtokohteeksi Nepalia.
Harjoittelusta
Tein harjoitteluni Richmond Fellowship Nepalissa, joka on lääkkeetön terapeuttiseen yhteisöhoitoon perustuva päihdekuntoutusyksikkö miehille. Lääkkeetön tarkoittaa sitä, ettei hoitojaksolle tulevalle anneta vieroitusjakson aikana mitään oloa helpottavaa lääkitystä. Yleisimmät potilaiden käyttämät päihteet olivat crack ja heroiini. Vieroitusjakson jälkeen potilaat aloittavat 3–4 kuukautta kestävän kuntoutusjakson terapeuttisessa yhteisössä, jossa edetään pikkuhiljaa eteenpäin.
Tämän harjoittelupaikan erikoisuus on, että opiskelija laitetaan kuntoutusohjelmaan asiakkaan rooliin muutaman viikon ajaksi. Olin ohjelmassa 3,5 viikkoa asiakkaan asemassa. Minulle annettiin ohjelman rakenteen mukaisesti oma ”body” edempänä yhteisössä olleesta asiakkaasta. Bodyni tehtävä oli saatella minut rakenteeseen sisälle. Onneksi minulle valittiin bodyksi henkilö, joka puhui hyvää englantia ja kykeni selittämään paikan toimintatavat todella hyvin.
Kokemus asiakkaan roolista oli silmiä avaavaa, vaikkakin henkisesti ja fyysisesti paikoin haastava. Olin onnekas, sillä yksikössä ei ollut sisällä kovin montaa asiakasta, ja he olivat yleisesti ottaen hyvässä kunnossa. Asiakkaan asemassa oleminen laittoi minut miettimään asioita kovin erilaisesta näkökulmasta ja kasvatti minut osaksi yhteisöä.
Tämän jälkeen aloitin varsinaisen harjoittelun, ja minulle tehtiin tiivis suunnitelma loppujakson ajalle. Välillä harjoittelu tuntui näyttökokeelta, jossa katsottiin mitä osaan ja mitä en osaa. Ohjausta en juuri saanut, vaikka virallisesti minulla olikin nimetty ohjaaja. Käytännössä asiakkaat ohjasivat minua suuren osan ajasta. Liikuin yhteisössä mielenkiintoisessa välimaastossa työntekijöiden, vapaaehtoisten ja kuntoutuksessa olevien välissä.
Viikottainen harjoitteluaikani vaihteli 42–50 tunnin välillä, sillä olin harjoittelussa kuusi päivää viikossa. Perusharjoitteluaika oli kymmenestä viiteen. Joskus saavuin vapaaehtoisesti jo 6.30, sillä halusin osallistua aamukävelyille ja aamujoogaan. Tulin toimeen englannilla suhteellisen hyvin. Kuitenkin 99% kommunikoinnista oli nepaliksi, joten törmäsin erikokoisiin kielimuureihin joka päivä.
Richmond Fellowship Nepaliin haluavan on todellakin haluttava sinne. Harjoittelussa ollaan kuusi päivää viikosta, ja siitä ei jousteta. Richmond Fellowship Nepal sijaitsee 10 kilometrin päässä kaikesta menosta ja meiningistä. Pimeys tulee tunnin päästä kotiin pääsemisestä. Jos vaihtoaikana tahtoo olla keskemmällä kaupungin menossa, ja esimerkiksi viettää paljon aikaa turistien suosimassa Thamelissa, harjoittelu Richmond Felowship Nepalissa kannattaa suosiolla unohtaa.
On myös hyvä huomioida, että harjoittelupaikka olettaa opiskelijan tulevan oppimaan, ei opettamaan. Yksi paikan käyttämä slogan on ”One thing I know is I know nothing”, ja sillä periaatteella Richmond Fellowship Nepaliin kannattaakin mennä.
Naisten on hyvä ottaa huomioon se, että paikassa täytyy pukeutua ”säädyllisesti”. Sillä tarkoitetaan naisten paikallisasua, joka tarkoittaa takapuolen peittävää väljää tunikaa, housuja sekä kaulassa olevaa huivia. Paikallisasuja saa ostettua paikan päältä edullisesti. En tiennyt tästä etukäteen, ja menin ensimmäisenä päivänä töihin vaellushousuissa ja villapaidassa. Minulle ilmoitettiin heti asuni olevan säädytön. Naisopiskelija tulee myös suurella todennäköisyydellä olemaan ison osan aikaa yhteisön ainoa nainen. Siitä ei kuitenkaan kannata olla huolissaan, sillä seksuaalista häirintää tai muita uhkatilanteita en harjoittelupaikassani kohdannut.
Myös tietyt ammatilliset rajat kannattaa suosiolla jättää Suomeen, jotta yhteisöön pääsee sisälle. Suurin työkulttuuriero on, että ihmiset antavat enemmän tietoja itsestään kuin Suomessa. Kaikki tiesivät esimerkiksi asuinpaikkani, ja asiakkaan asemassa ollessani minun piti jakaa omia tunteitani siinä missä muidenkin. Aluksi se tuntui kiusalliselta, mutta muuttui pian luonnolliseksi.
Hygieniasta tarkalle ihmiselle en paikkaa voi suositella. Jaoin yhteisön kanssa samat saippuat, ja joskus ruokaa jaettiin kaikkien pöydässä olevien kesken. Nepalissa syödään oikealla kädellä, mutta lusikkaa voi halutessaan käyttää. Usein esimerkiksi lihaa heitettiin lautaselleni käsin omalta lautaselta. Kerran joku koki, ettei donitsissani ollut riittävästi kermaa. Tilanteen hän korjasi kaapimalla kermat toisten donitseista sormellaan, ja valelemalla ne omaani.
Richmond Fellowship Nepalia en tarkoituksella avaa tämän syvemmin. En tiennyt paikasta juuri mitään muuta kuin tiukan kurin ja sen, että olisin asiakkaan asemassa ensimmäiset viikot. En halua pilata kenenkään muun kokemusta, sillä oma kokemukseni olisi mennyt pilalle, jos olisin tiennyt paikasta paljon etukäteen. Halusin kuitenkin avata tähän tiettyjä käytännön asioita, kuten pukeutumista.
Jos haluaa harjoitteluun, jossa todellakin joutuu kohtaamaan itsensä, haluaa kasvaa ihmisenä ja saada paljon tietoa päihderiippuvuudesta, Richmond Fellowship Nepal on ehdottamasti kokemisen arvoinen paikka. Se on harjoitteluna erilainen. Kokemus on valehtelematta toisinaan rankka, etenkin kun mukaan lisätään kulttuuriltaan ja olosuhteiltaan hyvin erilainen maa kuin Suomi.
Kielimuurista, pitkistä päivistä, harjoittelupaikan vaatimuksista ja muista haasteista huolimatta en vaihtaisi päivääkään pois. Kolikon toisella puolella on kokemus, jonka sain elämisestä yhteisön jäsenenä. Lisäksi opin paljon sellaista, mitä en perinteisen opiskelijan roolissa olisi koskaan oppinut.
Vastaavaa voitaisiin kokeilla myös Suomessa, jossa opiskelija voitaisiin laittaa hetkeksi kokeilemaan rakennetta asiakkaan asemasta käsin. Asiakkaiden asemassa olevat ihmiset näkevät kokemuksen jälkeen täysin toisella tavalla.