Siirry sisältöön

Julkaisu: Eettinen ja yhteiskuntakriittinen puheenvuoro ajankohtaisista teemoista

Kai Henttosen uusin julkaisu pureutuu ajankohtaisiin yhteiskunnallisiin ja kirkollisiin kysymyksiin, jotka koskettavat meitä kaikkia.

– Aivan erityisesti kirjassa luodaan katse ihmiseen ja autetaan lukijaa siihen samaan. Mikä olennaisinta, Kai Henttosen mielestä se katse ei voi olla diakoninen, sillä jos ihmisä katsotaan diakonisella katseella, hän ei voi olla enää yhteisön jäsen. Hänet on silloin leimattu holhouksen alaiseksi, kirjoittaa kirjan toimittanut Mikko Malkavaara alkusanoissaan.

Diakonia-ammattikorkeakoulun lehtori, pastori Kai Henttosen juhlakirja Pohdintaa oikeasta, väärästä ja diakoniasta (Mikko Malkavaara toim.) julkaistaan Diakin Helsingin kampuksella perjantaina 9. marraskuuta. Teokseen on koottu Henttosen Diakonia-lehdessä vuosina 2007–2017 ilmestyneitä kolumneja, joihin on lisätty Henttosen kommentit vuoden 2018 näkökulmasta.

Henttosen kolumneissa tarkastellaan kriittisesti yhteiskunnallisia ja kirkollisia kysymyksiä, kuten eri ihmisryhmien asemaa, syrjäytymistä, ahneutta, diakonian ja teologian suhdetta sekä nostetaan vahvasti esille ekologiset kysymykset. Monet asiat peilautuvat saksalaiseen yhteiskuntaan, sillä Kai Henttonen asui ja työskenteli Berliinin ja itäisen Saksan suomalaispappina neljän vuoden ajan.

Henttosen kirja on mielenkiintoista kriittistä luettavaa kenelle tahansa ajankohtaisista teemoista kiinnostuneelle. Lisäksi se on lähtölahja hänen pitkäaikaisimmalle työnantajalleen Diakille, sen opiskelijoille ja henkilökunnalle.

Julkaisun pysyvä osoite on täällä.

Kirjan julkaisutilaisuus ja Kai Henttosen läksiäisseminaari järjestetään perjantaina 9.11. kello 14:00-16:00. Lisätietoja julkaisutilaisuudesta.