Siirry sisältöön

Työharjoittelussa Teneriffalla Espanjassa

Teneriffalla turistikausi talvella kestää noin 27 viikkoa, ja paikallisten matkatoimistojen laskujen mukaan sesongin aikaan suomalaisia on Kanarian saarilla yhteensä noin 15 000–18 000, mutta täsmällisen luvun saaminen on lähes mahdotonta (Mäkeläinen 2009, 4–5).

Kuulemani mukaan noin Puerto de la Cruzissa olisi noin tuhat suomalaista, jotka asuvat talven yli.

Tämän vuoksi Puerto de la Cruzissa on yllättävän paljon erilaista suomalaisten järjestämää ja ylläpitämää tarjontaa suomeksi; kuten Teneriffan suomalainen evankelis–luterilainen seurakunta, turistikirkko, Suomi-kerho, suomalaisia vuokranvälittäjiä, ravintoloita, baareja ja kahviloita.

Kirkon ulkosuomalaisen työn perustavoitteisiin kuuluu suomenkielisen seurakuntayhteyden tarjoaminen ulkomailla oleskeleville, ja tarjonnan lähtökohtana on kulttuurinen, diakoninen ja evankelioiva yhteys kirkon jäseniin. Keskeistä ulkosuomalaisen kirkon toiminnassa on kirkon perustoiminnot ja toiminnan saaminen ulottumaan mahdollisimman monelle suomalaiselle. (Mäkeläinen 2009, 18.)

Teneriffan suomalaisen evankelis-luterilaisen seurakunnan toiminta tapahtuu kahdessa eri kaupungissa, etelässä Playa de las Americasissa ja pohjoisessa Puerto de la Cruzissa. Puerto de la Cruzissa, jossa itse suoritin harjoitteluni, seurakunnan toiminta pyörii pääasiassa seurakuntakodin eri toimien ja messun ympärillä.

Teneriffan suomalaisen seurakunnan toiminta

Seurakuntakodin toimintaan kuuluu kahvilan auki pitäminen arkisin klo 11–14 (myynnissä on kahvia ja tuoretta pullaa suomalaiseen makuun arkipäivisin, lisäksi tiistaisin keittolounas, torstaina sillivoileivät ja lauantaisin kirkkokahvit messun jälkeen), erilaiset taidenäyttelyt sekä iltatoiminta (keskiviikkoisin Matkalaisen illat ja torstaisin raamattupiiri).

Messu eli ehtoollisjumalanpalvelus pidetään lauantaisin klo 18 San Francisco -kirkossa.

Seurakunnan toiminta rakentuu lähes täysin vapaaehtoisten ahertamisesta, pappi (joka toimi myös harjoittelun ohjaajana) ja kanttori ovat kuitenkin osa-aikaisesti palkattuja seurakunnan työntekijöitä. Palkatut työntekijät voivat olla vähintään yhden kauden ja korkeintaan kolme kautta putkeen töissä Teneriffalla.

Seurakunnan asiakaskuntana ovat suomalaiset, jotka asuvat Teneriffalla joko vakituisesti, talven, joitakin kuukausia tai viikkoja sekä viikkoturistit. Suurin osa seurakuntalaisista ovat eläkeikäisiä. Seurakunta toimii kausittain ja kausi kestää suurin piirtein lokakuusta pääsiäiseen.

Yllätyin erittäin iloisesti siitä, kuinka paljon seurakunnassa saadaan aikaan vain vapaaehtoisten voimin. Ilmeisesti ulkomailla asuessa alkaa kaivata suomalaista yhteisöä, ja tämän vuoksi esimerkiksi seurakunnan toimintaan tullaan usein mukaan.

Mielestäni on todella hienoa, että Puerto de la Cruzissa on näin aktiivinen ja paljon erilaista toimintaa tarjoava seurakunta, ja siitä onkin suurin kiitos vapaaehtoisille (väheksymättä tietenkään yhtään palkattuja työntekijöitä).

Tehtäväni seurakunnassa

Teneriffalla toteutuva diakoniatyö on olla apuna ja tukena erityisesti muun avun ulkopuolella oleville Teneriffan suomalaisille, ja diakoniatyön pohjana on tietenkin kristillinen ihmiskäsitys ja lähimmäisen rakkaus. Teneriffan suomalaisen seurakunnan diakoniatyön päätyönä on ikääntyvän väestön ja yksinäisten auttaminen ja tukeminen.

Myös vapaaehtoisten tukeminen ja ohjaaminen on seurakunnan diakoniatyönä tärkeää ahkerien vapaaehtoisten jaksamisen kannalta.

Diakoniatyön alla tapahtuu myös yhteistyötä lähes naapurissa olevan saattohoitokodin kanssa, ja diakoniatyön taholta pidetään yllä myös tiivistä yhteyttä sairaaloihin. Myös erilaisiin kriisitilanteisiin reagoiminen on osa seurakunnan diakoniatyötä Teneriffalla.

Seurakunnassa minun pääasiallinen työni oli toimia seurakunnan eri tehtävissä mukana sekä auttaa ja tukea suomalaisia ihmisiä ihan arkisissakin asioissa kuten kävelyttämisessä ja siivoamisessa. Lisäksi sain toimia kolmessa vihkitilaisuudessa todistajana (ja valokuvaajana).

Yritin olla kaikessa seura-kunnan toiminnassa mukana, kuten myyjäisissä, keittiötöissä ja avustajana eri tilaisuuksissa, kuten Matkalaisen illoissa. Messuihin osallistuin lähes poikkeuksetta ja joissakin olin mukana lukijana, ja seurakunnan 40-vuotis juhla-messuun sain kunnian laatia esirukouksen.

Lisäksi kävin vapaaehtoisena paikallisessa, katolisten nunnien ylläpitämässä saattohoitokodissa, jossa osallistuin vuodepotilaiden pesuihin ja syöttämiseen.

Kaksi kertaa saatoin asiakkaan Teneriffan eteläiselle lentokentälle, joka on puolentoista tunnin ajomatkan päässä Puerto de la Cruzista. Kävin myös joitakin kertoja sairaalassa katsomassa ja parhaani mukaan tukemassa suomalaisia potilaita.

Tärkeimpiä oppejani harjoittelusta

Yksi tärkeimmistä opeistani harjoitteluni aikana on se, että koskaan ei voi tietää, millainen päivä on huomenna ja millaisia asiakkaita kohtaa. Aluksi se tuntui hyvin jännittävältä ja stressaavalta, mutta Teneriffalla vietettyjen kolmen kuukauden aikana kohdattuani hyvin erilaisia asiakkaita kasvoin mielestäni valtavasti, enkä enää murehdi etukäteen asioita lainkaan yhtä paljon kuin vielä Teneriffalle lähtiessäni.

Myös Teneriffan paikallinen, rennompi kulttuuri toi hyvää näkökulmaa stressaamiselleni. Uskon, että tulevassa ammatissani (toiminpa sitten diakonina tai sosionomina) kehittymisestäni tulevaisuudesta stressaamisen suhteen tulee olemaan minulle paljon apua.

Aikatauluttamisen ja kalenterin tärkeyden olen myös oppinut harjoittelussani Teneriffalla. Diakoneilla ei ole kiinteitä työaikoja, ja sitä olen harjoittelussani saanut harjoitella.

Aluksi tällainen työajattomuus ja kalenterin itsenäinen hallinta tuntui hyvin haastavalta, mutta siihenkin tottui vähitellen.

Välillä kuitenkin tuntui ahdistavalta, kun tuntui, ettei ollut selkeää rajaa vapaa-ajan ja työharjoittelun välillä, mutta sitähän se diakoniatyökin taitaa olla. Myös siihen oli totuttelemista, kun ei koskaan tiedä tulevasta viikosta: välillä ei ollut juuri mitään tekemistä ja välillä oli niin paljon työtunteja, että kävi lähinnä nukkumassa vain kotona.

Ehkä sellainen tasaisuus olisi ollut itselleni sopivampaa tai ainakin helpompaa, mutta mielestäni työtuntien epätasaisuus on ollut tärkeä oppi itselleni.

Lisää itsevarmuutta koin saavani tekemästäni vapaaehtoistyöstä paikallisessa saattohoitokodissa, sillä hoitotyöt olivat minulle entuudestaan täysin vieraita. Opin saattohoitokodilla, miten vuodepotilaiden pesu tapahtuu sekä osallistuin kerran asiakkaiden syöttämiseen.

Kokemuksesta teki erityisen hienon kielimuuri, sillä oli hieno kokemus toimia paikallisten kanssa aidossa tilanteissa.

Tasaisuus puuttui myös asiakkaista, sillä jokainen asiakaskohtaaminen oli hyvin erilainen ja jokaisen asiakkaan taustat ja lähtökohdat hyvin toisistaan erilaisia. Koen, että erityisen lämmin ja kiitollinen olo jäi juuri kohtaamistani asiakkaista, sillä olen oppinut heidän kauttaan itsestäni ja elämästä hyvin paljon.

Myös saamani runsas ja aito kiitollisuus asiakkailta on ollut hyvin sydäntä lämmittävää, ja tuonut tunteen, että olen minulle sopivalla alalla.

Mielestäni oli myös äärimmäisen ihana kuunnella itseäni huomattavasti vanhempia ihmisiä niin kahden kesken, porukassa kuin esimerkiksi Taoro–mäen naisten piirissä. Oli hienoa kuunnella sitä valtavaa määrää elämänkokemusta, sillä se on mielestäni nuoren näkökulmasta arvokasta ja mielenkiintoista kuultavaa, ja erityisesti rohkeus elää toisessa maassa iäkkäänä on mielestäni valtavan ihailtavaa.

Koen, että erilaisuudesta huolimatta muutamasta ihmisestä tuli minulle sen verran läheisiä, että toivoisin valtavasti vielä tulevaisuudessa tapaavani uudelleen. Teneriffaa ja Puerto de la Cruzin ihanaa seurakuntaa menen taatusti vielä tapaamaan uudelleenkin tulevaisuudessa!

Lopuksi

Ennen harjoitteluni alkua odotin, että harjoittelu ulkomailla kasvattaisi ja itsenäistäisi minua paljon, sillä en ole koskaan edes asunut yksin.

Toivoin, että saisin paljon rohkeutta ja saisin madallettua kynnystäni puhua ihmisille joita en tunne entuudestaan, ja kenties voisin jopa saada uusia ystäviä tältä reissulta.

Hienoa olisi myös, jos espanjan ja englannin kielen taitoni paranisivat edes hieman, tai ainakin rohkaistuisin puhumaan niitä. Pakko myöntää, että haaveilin kovasti myös lähes olemattomien ruoanlaittotaitojeni kehittyvän harjoitteluni aikana, kun on pakko tehdä itse ruokaa.

Myönnän, etteivät kaikki odotukseni aivan täyttyneet. Uskon, että olen saanut paljon rohkeutta, uskallusta ja itsevarmuutta sekä liikuskella yksinäni että puhua rohkeammin ihmisille. Huomasin harmikseni, että espanjan kielitaitoni on niin vajavainen, että turha odottaakaan, että uskaltaisin tutustua paikallisiin.

Olen kuitenkin hieman ylpeä, että osaan nykyisin sentään tilata ruokaa espanjaksi ja käydä kaupassa ihan soljuvasti.

Haaveenani olisi vielä opiskella espanjaa ja mennä kenties uudelleen Teneriffalle sitä harjoittelemaan.

Kaiken kaikkeaan koen, että tämä harjoittelu on antanut minulle valtavan paljon oppia niin itsestäni, tulevasta ammatistani kuin elämästä yleensäkin. Koen, että sain tavoitteeni ainakin suurin piirtein täyttymään, ja olen tyytyväinen kaikkiin Teneriffalla tekemiini ja kokemiini asioihin, sekä olen valtavan kiitollinen ja ylpeä kaikesta kokemastani Teneriffalla.

Lähteet

Mäkeläinen, Heikki 2011. Suomalaisen kirkko Espanjassa. Helsinki: Kirkkohallitus.

Palaa takaisin Vaihtokokemuksia-sivulle.