04.02.2012
EtusivuDiak TutkintodiakPalveluDiakYhteystiedotMedia

Ylemmät ammattikorkeakoulututkinnot


Ylemmät ammattikorkeakoulututkinnot vakinaistettiin kokeiluvaiheen jälkeen kesällä 2005. Tutkinnot tuottavat työelämän erityisasiantuntemusta ja kehittämisvalmiuksia ja antavat saman kelpoisuuden kuin ylemmät korkeakoulututkinnot.

Diakonia-ammattikorkeakoulussa on kolme ylempään amk-tutkintoon johtavaa koulutusohjelmaa.

Sosiaalialan koulutusohjelma toteutetaan vuorovuosin teemoilla Päihteet ja syrjäytyminen ja Diakonia, kristillinen kasvatus ja nuorisotyö. Jälkimmäisen yhteydessä on mahdollisuus suorittaa myös kansainvälinen yhteistutkinto "European Master in Diaconia and Christian Social Practice".

Porissa sosiaalialan koulutusohjelmassa Lasten, nuorten ja perheiden hyvinvointi.


Terveyden edistämisen koulutusohjelmaa toteutetaan Diak Lännessä, Diak Etelässä ja Diak Pohjoisessa. Diak Etelässä toteutuvan koulutusohjelman teemana on perhetyön ja perhehoitotyön johtaminen.
Diak Pohjoisessa koulutuohjelman teemana on mielenterveystyö.


Viittomakielialan tulkkitoiminnan koulutusohjelma
Syksyllä 2009 on käynnistynyt Diak Lännessä, Turun toimipaikassa ensimmäinen viittomakielialan tulkkitoiminnan koulutusohjelma, Viittomakielen tulkki (ylempi AMK). Syksyllä 2011 alkavan koulutuksen opiskelijan opas tästä linkistä.

Valintaperusteet

Diakonia-ammattikorkeakoulu noudattaa ylempään AMK-tutkintoon johtavan koulutuksen valtakunnallisia valintaperusteita: Valintaperusteet 2012.

Sähköinen hakijapalvelu

Aikuishakijoille on tarjolla palvelu, jonka avulla voi seurata oman hakemuksen tilannetta ja ottaa opiskelupaikan vastaan sähköisesti. Omia tietoja pääsee katselemaan vain verkkopankkitunnusten tai HST-kortin avulla.

Hakijapalvelun tarkoituksena on parantaa tiedotusta valinnan etenemisestä.

Sähköinen asiointipalvelu takaa tasalaatuisen ja yhdenvertaisen palvelun kaikille. Omia tietoja voi katsoa milloin ja mistä tahansa, eikä enää tarvitse olla postinkulun varassa. Turha paperiliikenne vähenee, ja hakijat voivat varmistua esimerkiksi siitä, että ovat ilmoittaneet opiskelupaikan vastaanottamisesta määräajassa.

Hakijapalvelussa hakija pääsee seuraamaan hakemuksensa käsittelyn etenemistä: hakukelpoisuuttaan, valintatilaisuuteen kutsumista ja valinnan tuloksia. Palvelussa on nähtävillä kaikki tarvittavat päivämäärät, kuten se, mihin mennessä opiskelupaikka on vastaanotettava. Kaikki hakijat saavat lisäksi edelleen tiedon valinnan tuloksesta myös kirjeitse. Hakijapalvelu toimii samassa osoitteessa kuin nettihaku, eli www.amkhaku.fi. (klikkaa: seuraa hakusi etenemistä)





Koulutukseen hakeminen


Ylempiin ammattikorkeakoulututkintoihin haetaan valtakunnallisessa yhteishaussa osoitteessa www.amkhaku.fi.
Hakijan opas kevät 2012

Seuraava yhteishaku on 5.3. - 3.4.2012

Haussa on mukana seuraava koulutusohjelma ja toimipaikka:

Lasten, nuorten ja perheiden hyvintointi, 90 op
Sosiaali- ja terveyslalan ylempi amk-tutkinto


Toimipaikka: Diak Länsi Porin toimipaikka
Aloituspaikat: Pori 10
Valintakoe: 1.6.2012
Hakukelpoisuus: Sosiaali- ja terveysalan alan amk-tutkinto (Sosionomi amk) sekä tämän jälkeen hankittu vähintään kolmen vuoden työkokemus asianomaiselta alalta.

Koulutus oteutetaan yhteistyössä Satakunnan ammattikorkeakoulun kanssa.
Koulutusohjelma syventää sosiaalialan osaamista lasten, nuorten ja perheiden hyvinvoinnin
eri toiminta-alueilla (sosiaali- ja terveysala, diakonia-ala). Koulutuksen sisältöinä ovat lasten hyvinvoinnin ja suojelun asiantuntijuus, perhetyö osana lasten hyvinvointia ja suojelua sekä päihde- ja mielenterveysongelmat lapsen hyvinvoinnin riskinä. Koulutuksessa painotetaan työelämän käytännön kehittämiseen perustuvaa toimintaa ja sosiaalialan johtajuuteen liittyvää osaamista. Opinnot toteutetaan monimuotokoulutuksena (lähi- ja verkko-opetus).

Lähiopetuspäiviä on 2–3 kuukaudessa. Verkko-opetus yhdessä itsenäisen opiskelun kanssa mahdollistaa työn teon ja opiskelun yhdistämisen. Koulutus toteutetaan yhteistyössä Satakunnan ammattikorkeakoulun kanssa.
Opinnot koostuvat työelämän oppimisympäristöissä (esim. sosiaali- ja terveysalan organisaatiot,
yhdistykset, seurakunnat) toteutettavista kehittämistehtävistä ja -hankkeista, jolloin valmiudet käynnistää ja johtaa erilaisia projekteja ja kehittämistoimintaa vahvistuvat. Tutkinnon suorittaminen antaa mahdollisuudet toimia asiantuntija-, kehittämis- ja esimiestehtävissä sosiaalialan osaajana, työmenetelmien kehittäjänä ja toiminnan vaikuttavuuden arvioijana.

Koulutuksen esitteen löydät tästä linkistä.

Lisätietoja koulutuksen sisällöstä:
Yliopettaja, YTT Hannu Piiroinen
puh. 040 550 1992,
s-posti: hannu.piiroinen@diak.fi



Hakutoimiston yhteystiedot:
Diakonia-ammattikorkeakoulu
Hakutoimisto PL 12 (Sturenkatu 2), 00511 Helsinki
Puhelin 020 690 431 tai 040 869 6020
hakutoimisto@diak.fi

Vieraile myös facebook sivullamme, hakutoimisto vastaa siellä kysymyksiin.
Syksyn 2011 opiskelijavalinnan alimmat pisteet
Kevään 2011 opiskelijavalinnan alimmat pisteet