04.02.2012
Etusivu DiakTutkintodiakPalveluDiakYhteystiedotMedia

Diakin valtakunnallinen verkosto palvelee koko Suomea


Diakonia-ammattikorkeakoulu on valtakunnallinen ammattikorkeakoulu – ainoa lajissaan sosiaali- ja terveysalalla. Diakissa koulutetaan osaajia myös kulttuuri- ja humanistiselle alalle.

Diakilla on ammattikorkeakoulujen joukossa myös kansallinen erityistehtävä toimia kirkon alan kouluttajana ja kehittäjänä koko maassa. Diak tekee laajaa yhteistyötä myös kansalaisyhteiskunnan kanssa.

Diakonia-ammattikorkeakoulu pystyy tarjoamaan koulutusta ja työelämäpalveluja kahdeksassa toimipisteessä pääkaupunkiseudulta Ouluun, Pieksämäeltä Poriin. Jokaisessa yksikössä toimii siis TutkintoDiak ja PalveluDiak. Sisäiset tukipalvelut ovat TukiDiakissa.

Vuoden 2007 alusta olemme jäsentäneet rakennettamme aikaisempaa selkeämmäksi. Palvelut on ryhmitetty Diak Eteläksi, Diak Idäksi, Diak Länneksi ja Diak Pohjoiseksi.

Vaikka Diak on yhtenäinen kokonaisuus ja tutkinnoissa varmistamme yhtenäisen valtakunnallisen laatutason, toimipisteillä on myös erityisosaamista. Kaikki yksiköt ovat osaltaan mukana aluekehitystyössä.

Metropolialueen yksiköiden vahvuusalueita


Metropolialueen toimijoista eli Diak Etelän Helsingin toimipaikka on jo sijaintinsa puolesta keskellä urbaanin elämän haasteita ja monikulttuurista miljöötä. Se on kaupunkidiakonian edelläkävijä.

Mielenterveys- ja päihdekysymykset ovat sen erikoisalaa - niin ikään kansainvälistymiseen, monikulttuurisuuteen ja toiseuden kokemukseen liittyvät teemat.

Diak Etelän Järvenpään toimipaikalla on vuosikymmenten perinne yhdistää luovasti ja kriittisesti teologiset, yhteiskunnalliset ja kasvatukselliset näkökulmat. Syrjäytymiskysymykset ovat sen erikoisalaa.

Diak Etelän kolmannella eli Kauniaisten toimipaikalla perinteeseen kuuluvat kirkollisen nuorisotyön kehittäminen ja koulutusyksikön vahva yhteisöllisyys.

Osana Diakin omaa ja samalla koko korkeakoululaitoksen rakenteellista kehittämistä luomme siis Diak Etelän, jolla ovat Helsingin, Järvenpään ja Kauniaisten kampukset. Lahden toimipaikan aloituspaikat siirtyvät Helsinkiin ja entisen Lahden yksikön koulutukset viedään loppuun yhteistyössä lahden ammattikorkeakoulun kanssa..

Muun Suomen verkostossa monipuolista osaamista


Diak Idän yksikkö Pieksämäellä on vahvasti mukana oman alueensa aluekehityksessä. Kirkollisella puolella sen erityishaasteena on maaseutudiakonia. Yliopistoyhteistyön tuloksena on syntynyt Sosiaalitalouden tutkimuskeskus.

Diak Pohjoisen yksikössä Oulussa paneudutaan perhe- ja yhteisölähtöiseen sosiaali- ja diakoniatyöhön ja terveyspuolella kliiniseen hoitotyöhön.

Diak Lännen yksikkö rakentuu kahdesta toimipisteestä. Porin toimipaikassa syrjäytymisen tunnistaminen ja heikompiosaisten auttaminen ovat sydäntä lähellä.

Turun toimipaikan koulutusalat ovat viittomakieli ja puhuttujen kielten tulkkaus (viestintä on siirtynyt Turun ammattikorkeakouluun) jotka ovat ainutlaatuisia Diakin kokonaisuudessa. Turussa opiskelijat valmistuvat joko viittomakielentulkeiksi tai tulkeiksi.