Siirry sisältöön

Terveysalan kriisi vaatii koulutuksen rahoituksen korjaamista

Kuvio rahoituksen muutoksesta 2010-2030
Sosiaali- ja terveysalojen korkeakoulutuksen tutkintokohtainen rahoitus on kymmenessä vuodessa puolittunut. Samaan aikaan alan osaajista on huutava työvoimapula. Jos koulutuksen rahoitusta ei korjata, meiltä loppuvat pian sairaanhoitajat, sanoo Diakonia-ammattikorkeakoulun toimitusjohtaja, rehtori Elina Juntunen.

Ammattikorkeakoulut kouluttavat sote-alalle muun muassa sairaanhoitajia, terveydenhoitajia ja sosionomeja. Erityisesti terveysala kärsii tällä hetkellä voimakkaasta työntekijäpulasta. Myös alan koulutuksen vetovoima on pitkään ollut laskusuuntainen.

Samaan aikaan sairaanhoitaja- ja sosionomikoulutusten tutkintokohtainen rahoitus on laskenut vuosien 2010–2021 välillä jopa puoleen.

– On ristiriitaista, että samaan aikaan kun ollaan huolissaan työvoimapulasta hoitoalalla, on alalle osaajia tuottavien ammattikorkeakoulujen rahoitusta leikattu rajusti. Jos hoitoalan työvoimapula halutaan ratkaista, pitää koulutuksen rahoitus korjata, Elina Juntunen sanoo.

Rahoitusta heikentää merkittävästi se, että sairaanhoitajan ja sosionomin tutkinnot rahoitetaan tällä hetkellä korkeakoulujen valtion rahoituksessa alimman rahoitusluokan mukaan.

– Samaan aikaan aloituspaikkojen määrää on nostettu, mikä on kasvattanut opetuksen ryhmäkokoja. Erityisesti terveysalan koulutus vaatii kalliita erityistiloja, laitteistoa ja pienryhmäopetusta. Tämä kaikki on silti toteutettava pienimmällä mahdollisella rahoituksella, Juntunen selventää.

Hoitoalan kriisiä ajatellen on perusteetonta, että sote-alan tutkintojen rahoitus laahaa monien muiden alojen perässä. Juntusen mukaan rahoituksen korjaamiseen on yksinkertainen keino.

– Terveysalojen tutkinnot tulisi nostaa ylempään rahoitusluokkaan. Sote-aloille valmistuvat ovat merkittäviä yhteiskunnan hyvinvoinnin ja tuottavuuden turvaajia. Rahoituksen tulisi vastata todellisia koulutuksen kuluja, jotta alan veto- ja pitovoimaa saadaan nostettua ja laatu turvattua.

Monet puolueet ovat ehdottaneet hoitoalan kriisiin sote-alan koulutuksen aloituspaikkojen lisäämistä. Juntunen muistuttaa, että aloituspaikkoihin saadaan tekijöitä vain, jos korkeakouluilla on riittävät resurssit laadukkaan koulutuksen toteuttamiseen.

– Näin taataan, että meillä riittää sairaanhoitajia ja muita terveysalan ammattilaisia myös tulevaisuudessa.

Lisätiedot