Diakonia-ammattikorkeakouluMikä on Diak?Diakonia-ammattikorkeakoulu (Diak) on valtakunnallinen, noin 3000 opiskelijan ammattikorkeakoulu. Diakin tutkintoon johtava koulutus on organisoitu TutkintoDiak -nimikkeen alle. Diakissa on viisi ammattikorkeakoulututkintoon ja kaksi ylempään ammattikorkeakoulututkintoon johtavaa koulutusohjelmaa. Diakista valmistuu medianomeja, sairaanhoitajia, sosionomeja, terveydenhoitajia ja viittomakielentulkkeja. Noin 35 prosenttia opiskelijoista kelpoistuu opinnoissaan myös kirkon diakonian tai nuorisotyön tehtäviin. Tutkintoon johtavan koulutuksen ja erikoistumisopintojen lisäksi Diak tarjoaa PalveluDiakin kautta työelämässä toimiville avoimen ammattikorkeakoulun opintoja sekä erilaista lisä- ja täydennyskoulutusta. Tärkeä osa PalveluDiakia on erilainen Diakin koulutusaloihin liittyvä työelämää tukeva tutkimus- ja kehittämistoiminta. Se on koottu kirkko-, hyvinvointipalvelut- ja kansalaisyhteiskunta-ohjelmiksi. Etusijalle asetetaan köyhyyteen ja huono-osaisuuteen liittyvät kehittämishankkeet. Diak kouluttaa strategiansa mukaisesti kirkon, julkisen, yksityisen ja kolmannen sektorin palvelukseen eettisesti vastuullisia, työelämää kehittäviä ja kutsumustietoisia ammattilaisia. Diak on avoin erilaisille oppimisnäkemyksille ja painottaa koulutuksessaan laaja-alaista ammatillisuutta, arvolähtöisyyttä ja kulttuurien välistä vuorovaikutusta. Diak kehittää opiskelijoilleen monipuolisia, opiskelija- ja työelämälähtöisiä oppimisympäristöjä, jotka edistävät opiskelijan ammatillista ja persoonallista kasvua sekä kansalaisaktiivisuuden syntyä. Työelämältä saadun palautteen mukaan Diakista valmistuneilla on hyvät yhteistyötaidot ja kyky kehittää omaa työtään ja työalaansa. Opiskelijoiden panos koulutuksen kehittämisessä on Diakille tärkeää. Lukuvuodesta 2007-2008 lähtien opiskelijoilta kerätään palautetta kaikista opintokokonaisuuksista. Palaute otetaan vuosittain huomioon kehitettäessä opintokokonaisuuksien toteutustapoja. Palautetta hyödynnetään myös kolmen vuoden välein tehtävässä opetussuunnitelmien tarkistamisessa. Diakin arvopohja Diakin perusarvoja ovat kristillinen lähimmäisenrakkaus, sosiaalinen oikeudenmukaisuus, avoin vuorovaikutus ja toiminnan vaikuttavuus. Sosiaali-, terveys-, kasvatus- ja diakonia-alalla kristillinen lähimmäisenrakkaus merkitsee ihmisen ainutkertaisuuden kunnioitusta sekä lähimmäisiin suuntautuvaa rakkauden palvelua, diakoniaa. Diakoniseen vastuuseen sisältyy sekä ihmisten välitön auttaminen että vaikuttaminen epäoikeudenmukaisuutta synnyttäviin ja ihmisarvoa uhkaaviin rakenteisiin ja käytäntöihin. Diakonian tehtävä on apua tarvitsevien ihmisten ja yhteisöjen tukeminen näiden elämänkatsomuksista riippumatta. Viestinnän alalla lähimmäisenrakkaus merkitsee ihmisen ja hänen arvomaailmansa kunnioittamista. Median tekijät ovat ajattelevia, valintoja tekeviä ja vastuullisia ammattilaisia. Uutisten kohteena tai lähteenä olevan ihmisen sanoma otetaan vakavasti ja välitetään yleisölle asiallisesti ja eettisyyden periaatteita kunnioittaen. Viittomakielentulkin tehtävissä lähimmäisenrakkaus näkyy luotettavuutena, viestin välittämisenä mahdollisimman väärentämättömänä ihmiseltä toiselle. Se on toisen asemaan asettumista ja viestinnän mahdollisuuksien rakentamista ihmisten välille. Diakissa pyritään kaikilla koulutusaloilla kunnioittamaan ihmisen ainutkertaisuutta ja tasa-arvoa. Tavoitteena on edistää sosiaalisen oikeudenmukaisuuden ja eheyden toteutumista koko yhteiskunnassa. Tähän pyritään sekä vaikuttamalla yhteiskunnan rakenteisiin että auttamalla ihmisiä, joita yhteiskunnan muu tuki ei tavoita. Asiakastyössä ihmisen kunnioittaminen merkitsee holhoavan asennoitumisen torjumista sekä ihmisten ja heidän yhteisöjensä näkemysten arvostamista ja osallisuuden vahvistamista. Samalla se on elämään liittyvän kärsimyksen, rajallisuuden ja kuoleman tunnustamista. Avoin vuorovaikutus on avoimuutta ja läpinäkyvyyttä kaikessa toiminnassa sekä Diakin sisällä että suhteessa yhteistyökumppaneihin. Se on vaikeistakin asioista puhumista, monipuolista tiedottamista ja osallistumismahdollisuuksien tasapuolista tarjoamista. Kaikessa toiminnassaan Diak pyrkii siihen, että tehty työ johtaa tavoitteiden mukaisiin tuloksiin ja sillä on merkitystä – yksittäisen ihmisen, erilaisten ryhmien ja tarvittaessa koko yhteiskunnan kannalta. Diakin kristillinen arvopohja vaikuttaa opintojen sisältöön. Sen vuoksi esimerkiksi eettiset näkökulmat ovat vahvasti läsnä kaikkien koulutusohjelmien opinnoissa. Sosiaali- ja terveysalalla kaikille opiskelijoille kuuluu jonkin verran diakonian tai diakonisen hoitotyön perusteita. Tämä antaa heille valmiuksia kohdata työssään myös ihmisten uskonnollisia kysymyksiä. Viestinnän ja viittomakielen opintoja suorittavat voivat niin ikään hankkia osaamista alansa kirkollisesta toimintaympäristöstä. Kirkon virkoihin kelpoistavissa opinnoissa otetaan huomioon, että Suomen evankelis-luterilainen kirkko edellyttää työntekijöiltään sitoutumista kristilliseen uskoon ja luterilaiseen tunnustukseen. Diakin organisaatioAmmattikorkeakoulun ylläpitäjä on Diakonia-ammattikorkeakoulu Oy. Sen hallinto on järjestetty siten, että ylintä päätäntävaltaa käyttää yhtiökokous ja sen valitsema ylläpitäjähallitus. Hallituksessa ovat edustettuina Diakin omistavat taustayhteisöt. Ylläpitäjähallituksen lisäksi Diakissa on myös ammattikorkeakoulun hallitus, jonka tehtävänä on kehittää ammattikorkeakoulun toimintaa kaikilla sen keskeisillä tehtäväalueilla eli opetuksessa sekä tutkimus- ja kehittämistyössä. Diakin toimintaa johtaa rehtori, joka on samalla myös toimitusjohtaja. Rehtorin alaisuudessa toimivat yksiköiden johtajat. Diakin hallintoon kuuluu myös laajennettu johtoryhmä, tutkintolautakunta ja opintotukilautakunta. Diakin keskeisiä yhteisiä toimintoja varten on lisäksi useita verkostoryhmiä. Diakin koulutusohjelmien kehittämisestä kantaa päävastuun vararehtorin johdolla yliopettajien verkostoryhmä. Yhtiökokous Diakin toiminnan ylintä päätäntävaltaa käyttää yhtiökokous siten kuin osakeyhtiölaki ja yhtiöjärjestys tarkemmin määrittelevät. Ylläpitäjähallitus Yhtiökokous nimittää hallituksen, joka toimii osakeyhtiölain tarkoittamana hallituksena. Ylläpitäjähallitus päättää mm. Diakin strategisesta kehittämisestä sekä toiminta- ja taloussuunnitelmasta ja talousarviosta. Diakonia-ammattikorkeakoulun hallitus Hallituksen nimittää Diakin ylläpitäjä. Hallituksen puheenjohtajana toimii rehtori ja varapuheenjohtajana vararehtori. Heidän lisäkseen hallituksessa ovat edustettuina Diakin muu johto, päätoimiset opettajat, muu päätoiminen henkilöstö, päätoimiset opiskelijat ja työelämän edustajat. Hallituksen toimikausi on kaksi vuotta. Hallituksen tehtävänä on ammattikorkeakoulun toiminnan kehittämisen lisäksi • tehdä Diakin ylläpitäjälle ehdotus toiminta- ja taloussuunnitelmaksi sekä talousarvioksi • päättää Diakille myönnettyjen määrärahojen jakamisen perusteista • tehdä Diakin ylläpitäjälle ehdotus koulutustehtävän muuttamista koskevasta esityksestä • päättää yksiköiden koulutusohjelmatarjonnan muutoksista tutkintonimiketasolla • asettaa muut monijäseniset hallintoelimet • hyväksyä Diakin tutkintosääntö • hyväksyä sisäistä hallintoa koskevat Diakin säännöt • antaa lausunto rehtorin, vararehtorin, yksikönjohtajien, talouspäällikön ja hallintopäällikön valinnassa ylläpitäjälle, valita ammattikorkeakoulun yhteiset yliopettajat ja muut yhteiset päälliköt sekä • käsitellä ja ratkaista muut sen tehtäväksi säädetyt tai määrätyt tai asian laadun mukaan sille kuuluvat asiat. OpintotukilautakuntaOpintotukilain (408/2005) mukaan opintotukilautakunnan tehtävänä on • seurata opintojen edistymistä ja antaa oma-aloitteisesti taikka Kansaneläkelaitoksen tai opiskelijan pyynnöstä lausunto opintojen edistymisestä • määritellä kesäaikana harjoitettavien opintojen riittävä laajuus ja antaa yksittäistapauksissa lausunto Kansaneläkelaitokselle • määritellä muiden kuin opiskelijavaihto-ohjelmien mukaisten ulkomailla harjoitettavien opintojen riittävä laajuus ja antaa yksittäistapauksissa lausunto Kansaneläkelaitokselle • antaa Kansaneläkelaitoksen tai opiskelijan pyynnöstä lausunto siitä, onko opintolainan valtiontakauksen saanut, joka on suorittanut tutkinnon, oikeutettu opintolainavähennykseen • antaa oma-aloitteisesti taikka Kansaneläkelaitoksen tai opiskelijan pyynnöstä lausunto siitä, voidaanko enimmäisajan opintotukea saaneen opiskelijan opintotukeen oikeuttavaa aikaa pidentää opintotukilain 7 a §:ssä säädetyllä tavalla Diakin opintotukilautakunta kokoontuu noin kymmenen kertaa vuodessa. Opintotukilautakuntaan kuuluu puheenjohtaja, yksi opinto-ohjaajien edustaja ja kaksi opiskelijaedustajaa. Opintotukilautakunnalla on sihteeri, joka ei ole lautakunnan jäsen. Opintotukilautakunnan käsittelyyn tarkoitetut hakemukset lähetetään opintotukilautakunnan sihteerille postitse osoitteella: Diakin opintotukilautakunta, Sturenkatu 2, 00510 Helsinki. Muuhun asiointiin voi käyttää puhelinta, faksia tai sähköpostia. Yhteystiedot ovat • puhelin 040 869 6068 • s-posti: sirpa.kyyhkynen@diak.fi. TutkintolautakuntaDiakissa on kolmijäseninen tutkintolautakunta. Sen puheenjohtajana toimii ammattikorkeakoulupedagogiikan yliopettaja ja hänen varajäsenenään yliopettajien keskuudestaan esittämä joku muu Diakin yliopettaja. Opettajajäsenen ja hänen varajäsenensä esittävät Diakin opettajat. Kolmannen jäsenen, joka toimii myös tutkintolautakunnan sihteerinä, valitsevat Diakin opinto-ohjaajat keskuudestaan. Opiskelijakunta O'Diakon nimeämällä opiskelijaedustajalla on kokouksissa läsnäolo- ja puheoikeus. Opiskelijakunnan on ilmoitettava tutkintolautakunnan sihteerille edustajansa ja tämän varaedustajan nimi lukuvuosittain. Tutkintolautakunta on toimivaltainen, kun vähintään kaksi kolmesta jäsenestä on kokouksessa läsnä. Tutkintolautakunnan toimikausi on kolme vuotta. Tutkintolautakunnan puheenjohtajan ja jäsenet sekä heidän henkilökohtaiset varajäsenensä nimittää ammattikorkeakoulun hallitus. Tutkintolautakunnan tehtäviin kuuluu: • päättää opintosuoritusten oikaisupyynnöistä • päättää opiskelijoiden vapautukset kieliopinnoista • päättää opiskelijoiden anomukset ammattikorkeakoulututkinnon nimestä • päättää kypsyysnäytteestä silloin, kun opiskelijalta ei vaadita asetuksessa 352/2003 tarkoitettua kielitaitoa • päättää opintojen hyväksilukemisen perusteista • vastata tutkintosäännön tulkinnasta ja soveltamisperiaatteista • valmistella ulkomailla suoritetun tutkinnon rinnastamishakemukset ja päättää opintojen laajuudesta ja sisällöistä • suorittaa muut rehtorin tai ammattikorkeakoulun hallituksen tutkintolautakunnalle määräämät tehtävät. Tutkintolautakunta pitää päätöksistään pöytäkirjaa, joka on julkinen asiakirja. Pöytäkirjan liitteet, jotka sisältävät opiskelijoiden henkilökohtaisia tietoja, eivät ole julkisia. Diakissa on kahdeksan koulutusyksikköä. Yksiköt sijaitsevat Helsingissä, Järvenpäässä, Kauniaisissa, Lahdessa, Oulussa, Pieksämäellä, Porissa ja Turussa. Jokaisessa yksikössä on hallituksen nimittämä yksikönjohtaja. He vastaavat yksikkönsä pedagogisesta, taloudellisesta ja hallinnollisesta toiminnasta sekä niiden kehittämisestä. Yksiköt
ja toimipaikatYksiköiden ja yksikönjohtajien yhteystiedot: Diak Etelä Diak, Helsinki Alppikatu 2 A, 00530 Helsinki yksikönjohtaja Jari Helminen puhelin 040 869 6021 faksi (09) 4780 0759 Diak, Järvenpää Järvenpääntie 640, 04400 Järvenpää Toimipaikkavastaava Jouko Porkka puhelin 040 568 7077 faksi (09) 4780 0765 Diak, Kauniainen Helsingintie 10, 02700 Kauniainen Toimipaikkavastaava Lauri Vartiainen puhelin 040 509 1964 faksi (09) (09) 3487 2014 Diak Itä Diak, Pieksämäki Huvilakatu 31, 76130 Pieksämäki yksikönjohtaja Esko Kähkönen puhelin 040 539 7110 faksi (09) 613 020 Diak Länsi Diak, Pori Metsämiehenkatu 2, 28500 Pori yksikönjohtaja Kirsi Sirola puhelin 040 840 0465 faksi (02) 545 1917 Diak, Turku Lustokatu 7, 20380 Turku yksikönjohtaja Eila Hannula puhelin 0400 246 412 faksi (02) 238 8023 Diak Pohjoinen Diak, Oulu Uusikatu 46, 90100 Oulu yksikönjohtaja Kari Ruotsalainen puhelin 040 549 0698 faksi (08) 810 9122 Diak, Yhteispalvelut Maistraatinportti 2 A, 00240 Helsinki puhelin 040 509 0197 faksi (09) 4780 0774 • Rehtori Jorma Niemelä puhelin 0400 200 760 • Vararehtori Pirjo Hakala puhelin 040 869 6001 Yhteispalveluihin on sijoitettu mm.: • rehtoraatti (rehtorin toimisto) • talous- ja yleishallinto • tietohallinto • viestintä • opintoasiainhallinto • hakutoimisto • ura- ja rekrytointipalvelut • tutkimus- ja kehittämispalvelut • virtuaalikoordinaattori • kansainvälinen toiminta. Diak, Hakutoimisto Maistraatinportti 2 A, 00240 Helsinki puhelin 020 690 431 faksi (09) 4780 0774 s-posti: hakutoimisto@diak.fi Diakin organisaatiokaavio |