08.02.2012
Etusivu DiakTutkintodiakPalveluDiakYhteystiedotMedia

Diak Itä, Pieksämäen toimipaikka

Osoite: Huvilakatu 31, 76130 Pieksämäki

– Ihmisen asialla kotikulmilla ja maailmalla


Diak Idän yksikön Pieksämäen toimipaikka toimii Sisälähetysseuran oppilaitoksen yhteydessä kaupungin keskustan ulkopuolella. Opiskelijoita on vuosittain noin 400. Yksikkö tunnetaan alueellisena kehittäjänä niin koulutuksen kuin projektienkin osalta. Pieksämäen yksikössä tutkitaan sekä kehitetään hyvinvointi- ja sosiaalialan toimintatapoja alueellisella, kansallisella ja kansainvälisellä tasolla. Maaseutumaiset olosuhteet antavat yksikön toiminnalle omintakeisen leimansa.

TutkintoDiak


Diak Itä järjestää tutkintoon johtavaa koulutusta nuorille ja aikuisille. Yksikössä voi suorittaa sairaanhoitaja (AMK)- ja sosionomi (AMK) -tutkinnot. Sosionomin tutkintoon on mahdollisuus liittää opintokokonaisuusvalintojen kautta diakonin tai kirkon nuorisotyönohjaajan virkakelpoisuus ja sairaanhoitajan tutkintoon diakonissan virkakelpoisuus. Vuoden 2010 alusta alkaen sekä nuorten että aikuisten uusien alkavien ryhmien opiskelu toteutaan monimuoto-opiskeluna.

PalveluDiak


Palvelutehtävä korostuu lisä- ja täydennyskoulutuksessa sekä avoimen ammattikorkeakoulun tarjonnassa. Kursseja ja koulutuksia suunnitellaan myös eri työyhteisöjen tarpeisiin. Lisäksi yksikössä järjestetään ammatillisia erikoistumisopintoja. PalveluDiakin toiminta perustuu seudulliseen ja alueelliseen yhteistyöhön ja toiminta tukee alueellisen hyvinvoinnin tavoitteita.

Pieksämäen toimipaikan kotisivut